Väkivallasta vaikutusvaltaan - Miten voimme viestinnällä lisätä hyvinvointia jokapäiväisissä kohtaamisissamme?
-

Julkaistu

Väkivallasta vaikutusvaltaan - Miten voimme viestinnällä lisätä hyvinvointia jokapäiväisissä kohtaamisissamme?

Mikään muu asia tässä maailmassa ei ole pysyvä vakio paitsi muutos. Muutos pelottaa meitä, sillä se tarkoittaa siirtymistä kohti tuntematonta. Tuohon tuntemattomaan kukin meistä peilaa pahimpia pelkojaan: epäonnistumisesta jopa kuolemaan saakka.

Tälle kiehtovalle käytökselle on olemassa kuitenkin fysiologinen selitys. Kun olemme stressaantuneita, kehomme sympaattinen hermosto on aktivoinut. Olemme pakene- taistele- tai jäädy -tilassa. Etsimme ympäristöstä uhkia, joita paeta tai jotka kykenemme painimaan maihin. Ei ole vaikeaa ymmärtää, miksi esimerkiksi terveyden- ja sosiaalihuollon alalla on juuri nyt paljon ihmisiä, jotka kärsivät stressistä. Mittavan hyvinvointialueuudistuksen toteuttaminen tällaisessa ilmapiriissä on siis haastavaa. Muttei suinkaan mahdotonta.

Harmonisen voiman tie

On olemassa verrattain tuore japanilainen budō - eli kamppailulaji, joka on tosin melko hyödytön itse kamppailutilanteissa, mutta joka voi opettaa meitä voimankäytössä ja tietoisuustaidoissamme. Tuo laji on aikido ja se tarkoittaa “harmonisen voiman tietä”.

Aikidossa on tavoitteena saattaa vastustaja vaarattomaksi mahdollisimman vähäistä voimaa käyttäen ja samanaikaisesti mahdollisimman pientä harmia vastustajalle aiheuttaen. Tämä toteutetaan siten, että esimerkiksi vastustajan kohdistama liike-energia valjastetaan viemään tämä vastustaja kanveesiin, kuitenkin häntä vahingoittamatta.

Sinua kohtaan rynnistävä hyökkääjä odottaa puolustusta. Hän odottaa vastahyökkäystä, väistöä tai torjuntaa. Aikidon lähestymistapa ei ole kuitenkaan mikään näistä. Aikidossa asetutaan hetkellisesti rinnakkain tuon rynnistävän energian kanssa. Vastustajassa tämä aiheuttaa suurta hämmennystä, kun hän ei kohtaakaan puolustusta tai hyökkäystä. Tuo hämmennys rentouttaa vastustajaa juuri sen verran, että tämä on helppo ohjata lattialle leppuuttelemaan ja miettimään elämässä tekemiään valintojaan.

Tie tietoisempiin kohtaamisiin

Osana Massachusettsin lääketieteellisessä yliopistossa järjestettävää kahdeksan viikon MBSR-kurssia (Mindfulness Based Stress Reduction) on aikidoon perustuva harjoitus, jossa kurssin osallistujat laitetaan marssimaan toinen toisiaan päin. Osallistujat havainnoivat tuntemuksiaan painimalla ensin toisiaan vastaan,antamalla toisen pompottaa itseään vapaasti sekä lopulta asettumalla liikkumaan samaan suuntaan kuin "vastustaja". Kun pari ei pane vastaan tai alistu passiiviseksi he ikään kuin aloittavat tanssin.

Kuljettaessa hetki “hyökkääjän” eli tässä tapauksessa vaikkapa stressaantuneen kollegan, tiiminjäsenen, esimiehen tai vaikkapa asiakkaan kanssa samaan suuntaan, jaatte hetkellisesti saman perspektiivin. Näet ja kuulet sen, mitä toinenkin. Ihminen, joka on ensin ehkä kokenut tarvetta puolustaa omaa todellisuuttaan ja näkemyksiään tuleekin nähdyksi, kuulluksi ja kohdatuksi. Tuo kohdatuksi tulemisen tunne murtaa kaikki muurit ja ihminen voi kokea olevansa turvassa. Ja turvassa oleva ihminen on valmis omaksumaan uusia näkemyksiä, oppimaan uutta ja rakentamaan yhteyksiä ja siltoja.

Jotta pystyt tekemään valinnan ryhtyä toimimaan tällä tavalla vaatii se sinulta hitusen tietoisuutta kohtaamistilanteessa. Sinun tulee huomata oma päänsisäinen tunneilmastosi, jotta kykenet olemaan reagoimatta mahdollisiin impulsseihin puolustaa omia näkemyksiäsi. Kun sinun ei tarvitse puolustautua, voita asettua rinnakkain toisen osapuolen kanssa ja toimia viisaasti. Tällöin emme ajaudu reaktiiviseen taisteluun, jossa koemme tärkeäksi vain todistella oman kantamme ja näkemyksemme olevan oikeassa.

Kun olemme tietoisia, missä tilassa oma kehomme on, pystymme omalla olemuksellamme rauhoittamaan myös muita.

Kun emme reagoi puolustukseen tai hyökkäykseen vaan otamme tilanteen vastaan empatialla ja ymmärryksellä, vähennämme itse asiassa myös kärsimyksen määrää tässä maailmassa. Ja sinä minä voinemme molemmat varmasti olla samaa mieltä siitä, että kärsimystä meillä on jo yllin kyllin, eikö niin?

“Mene mukaan ja sulaudu”

Tähän yhteiseen tanssiin voi ryhtyä kolmen askeleen avulla:

1. Aseta itsesi toisen asemaan, halua ymmärtää toista

"Haluan ymmärtää näkemyksesi. Kerro minulle enemmän, mikä on hätänä."
 

2. Löydä yhteistä, näe maailma yhteisin silmin

"Jos minuakin kohdeltaisiin noin, niin varmasti tuntisin vihaa."
 

3. Tiimiydy, ala ratkomaan ongelmaa yhdessä

"Tämä tilanne ei miellytä meistä kumpaakaan. Miten voimme lähteä rakentamaan uutta yhdessä?"

Vain astumalla toisen saappaisiin ja haluamalla aidosti ymmärtää toisen näkemystä ja kokemusta, voimme saada aikaan positiivista muutosta. Sen sijaan, että välittömästi siis tyrmäät toisen kokemuksen ja tuntemukset, halua ymmärtää niitä. Kysy, miksi näin on. Mitä hän tietää, mitä minä en tiedä? Miksi hänen kokemuksensa eroaa omastani niin paljon?

Väkivallasta vaikutusvaltaan

Jos yritämme muutoksessa runnoa väkisin läpi asioita eli saada muutosta aikaan väkivalloin, me tulemme synnytäneeksi vain lisää pelkoa ja kärsimystä. Meidän jos joidenkin eli ihmisten, jotka päivittäisessä työssään joko suoraan tai välillisesti teemme töitä hyvinvoinnin lisäämiseksi tulisi kiinnittää huomiota siihen, levitämmekö teoillamme ja sanoillamme ympärillemme pelkoa vai jotain paljon pelkoa suurempaa: rakkautta.

Pelko, vaikka se onkin äärimmäisen inhimillistä ja tietyissä tilanteissa täysin tarpeellistakin, on tuhoava voima, myös fysiologisesti. Jatkuva pelkotila, jossa elämme tuhoaa ensin itsemme sisältäpäin ja lopulta kaikki myös ihmiset läheltämme. Meillä on kuitenkin ihmisenä myös valtava voima ja mahdollisuus alkaa toimimaan rakkaudesta käsin. Kyse on yksinkertaisesti valinnasta. Teemme sen joko tietoisesti tai tiedostamattamme.

Mitä jos siis tekisimme nyt jokainen tietoisen valinnan toimia rakkaudesta? Voisimmeko me kohdata jokapäiväisessä elämässämme kaikki, myös ne haastavimmaksi leimaavamme tahot ymmärtäväisyydellä ja empaattisuudella? Sillä jokainen näistä ihmisistä kantaa mukanaan viisautta ja antaa meille mahdollisuuden oppia. Voisimmeko siirtyä pelosta ja väkivallasta kohti rakkautta ja vaikutusvaltaa.

Kun tekomme ja sanamme kumpuavat rakkaudesta, voi meidän yhdessä rakentama hyvinvointialuekin lopulta olla nimensä veroinen.

 


 

Sydämellisesti posottaen,

Ville Jahn

Viestintäasiantuntija

POSOTE20 Tulevaisuuden sote-keskus -hanke


Asiasanat


Piditkö uutisesta? Jaa se kaverille!