Julkaistu
Tiimi kutsutaan kokoon asiakkaan tarpeiden mukaan – Tiimityömalleja kokeillaan nyt koko Pohjois-Savon alueella
Keväällä 2021 käynnistettiin monialaisen tiimityön mallin yhteiskehittäminen Kuopiossa, Varkaudessa ja Ylä-Savon SOTE:ssa. Tiimityön mallia pilotoidaan erilaisilla kokoonpanoilla Pohjois-Savon hyvinvointialueella. Tiimeissä sote-ammattilaiset toimivat verkostomaisesti yhteistyössä, jotta monialaisia palveluita tarvitsevien asiakkaiden palveluista muodostuu selkeä kokonaisuus. Tiimissä asiakkaalle määritetään vastuutyöntekijä ja sovitaan selkeä vastuunjako eri ammattilaisten välillä. Asiakkaan ei tarvitse itse tietää ja osata sote-palvelujen kokonaisuutta, vaan ammattilaiset ohjaavat asiakasta tarvelähtöisesti.
Asiakkaan tarpeet määrittävät, milloin tiimiä tarvitaan
Monialaisen tiimin työskentelyä ei suinkaan kohdenneta kaikille sotekeskuksen asiakkaille, vaan työskentelyn tarvetta arvioidaan aina asiakkaan tarpeen mukaisesti. Etenkin silloin monialaiselle työskentelylle on tarvetta, kun asiakkaan tilanteeseen liittyy fyysistä, sosiaalista ja myös psyykkistä tuen tarvetta.
Nykytilassa monialaisia palveluja tarvitsevien asiakkaiden palvelut saattavat olla hyvin hajanaisia, ammattilaiset tekevät päällekkäistä työtä, eikä kellään asiantuntijalla ole asiakkaan kokonaistilanne hallussa.
Monialaisen tiimin työskentelyllä rakennetaan asiakkaan palvelupolusta yhtenäinen sote-ammattilaisten tiiviillä yhteisellä työllä ja tärkeä yhdyspinta muodostuu monialaiseen tiimin ja geneerisen palveluohjauksen välille. Palveluohjauksessa on tärkeää tunnistaa asiakkaat, jotka hyötyvät monialaisesta työskentelystä.
Monialaisen tiimityön periaatteet: asiakaslähtöisyys ja osallisuus
Monialaisen tiimityön arvot ja periaatteet on määritelty erilaisissa tilaisuuksissa Pohjois-Savon alueella. Arvopohjan rakentamista on tehty THL:ltä saadussa sparrauksessa, yhteiskehittämisessä sekä muutosvalmennuksissa. Arvopohja on luotu yhteistyössä sote-ammattilaisten kesken ja työtä ohjaavina arvoina ovat asiakaslähtöisyys ja osallisuus.
Asiakas on omassa asiassaan paras asiantuntija, ja hän on vahvasti osallinen oman tilanteensa tarkastelussa. Monialainen tiimi ei kokoonnu ilman asiakkaan suostumusta ja läsnäoloa.
Kulttuurillinen muutos vaatii ympärilleen luottamusta
Monialainen työskentely on suuri toimintakulttuurin muutos sote-ammattilaisille. Ehdoton edellytys monialaiselle työskentelylle on se, että tiimissä toimivat ammattilaiset tuntevat toistensa työtä ja tiimin kesken vallitsee luottamuksen ilmapiiri. Monialaisessa työskentelyssä tuleekin katsoa oman ammattialan ulkopuolelle ja tarkastella asiakkaan tilannetta kokonaisvaltaisesti yhdestä näkökulmasta katsomisen sijaan.
Monialaisen työskentelyn myötä sote-ammattilaisille tarjoutuu huikea mahdollisuus oppia uutta ja saada tukea omaan työhönsä tiimin jäseniltä. Kurkistus toisen asiantuntijan tehtäväkenttään laajentaa ymmärrystä ihmisen elämän kokonaisvaltaisuudesta.
Myös kolmannen sektorin rooli on tunnistettu kiinteäksi osaksi monialaista työskentelyä ja järjestöjen edustajia on ollut mukana kehittämässä monialaisen tiimin toimintaa. Järjestöillä on paljon osaamista sote-ammattilaisten työn tueksi, minkä vuoksi järjestöt tuleekin ottaa tiivisti mukaan osaksi sotekeskuksen rakentamista.
Lisätietoja:
Iiris Repo, projektipäällikkö, Ylä-Savon sote, etunimi.sukunimi@ylasavonsote.fi
Sanna Tchaplinski, kehittäjä-sosiaalityöntekijä, Varkauden kaupunki, etunimi.sukunimi@varkaus.fi