Julkaistu
Monialainen vanhempainilta toi perheet ja lähialueen toimijat yhteen Iisalmessa
Iisalmessa järjestettiin monitoimijaisen yhteistyön merkeissä koko perheen yhteinen vanhempaintapahtuma lauantaina 23.4.2022 Päiväkoti Simpukassa. Tapahtuman suunnittelu lähti liikkeelle POSOTE20-hankkeen vanhempien ryhmämuotoisen toiminnan kehittämisestä osana perhekeskustoimintaa.
Monialaista vanhempainilta -ajatusta lähdettiin jalostamaan Iisalmen varhaiskasvatuksen kanssa, ja syntyi ajatus kokeilla tilaisuutta lauantaipäivään ja vielä koko perheelle suunnattuna. Toiminnalla toivottiin saatettavan yhteen sekä alueen perheitä että toimijoita, mikä lisäisi yhteisöllisyyttä, yhteistä tekemistä ja mahdollistaisi vertaistuen sekä myös tiedonvaihdon. Iisalmen varhaiskasvatuksen lisäksi monitoimijaiseen yhteiseen suunnitteluun lähtivät Iisalmen Perheentalo, Perhetupa Väkkärä, Iisalmen MLL sekä kirjastotoimi.
Lauantain tapahtumassa oli kaksi nukketeatteriesitystä, joissa esityksen päähenkilöt Myrsky ja Lempi pohtivat yhdessä lasten ja vanhempien kanssa tunteita ja mitä kehossa tapahtuu tunteita tunnettaessa. Lapset ja vanhemmat pääsivät nukketeatterin jälkeen askartelemaan omat tunne-eläimensä. Tapahtumassa oli myös lasten temppurata, mahdollisuus leikkiä ja lorutella, pienemmille vauvahierontaa, mahdollisuus käydä kirjastoautossa sekä yhteinen keittolounas.
Lisäksi lapset ja vanhemmat pääsivät tutustumaan päiväkotiin, jos se ei ollut vielä ennestään tuttua, tai toisaalta päivähoidossa jo olevat lapset pääsivät esittelemään vanhemmilleen päiväkotiaan. Vanhemmille tuli tutuiksi alueen lapsiperhepalveluja ja heillä oli mahdollisuus kysyä ja keskustella paikalla olevien toimijoiden kanssa.
Tapahtumassa oli mukava ja välitön tunnelma. Tavoitimme myös mukavasti perheitä - kaiken kaikkiaan tapahtumassa oli mukana noin kuutisenkymmentä osallistujaa. Erityisesti nukketeatteri sai kiitosta. Sen avulla monenlaiset tunteet tulivat tutuiksi kaikille kävijöille. Keittolounas oli maistuvaa ja mukava yhteinen hetki päivän lomassa.
Ajatuksena on jatkossakin järjestää vastaavanlaista toimintaa Iisalmessa ja toivottavasti tätä ideaa voidaan laajentaa myös muihin kuntiin. Nukketeatterin kertakaikkisen ammattimainen ja loistava toiminta kirvoitti myös toiveita koko Pohjois-Savon kattavalle kiertueelle. Pidetään tällekin peukkuja!
Lisätietoja:
Fatima Moursad
Projektikoordinaattori
POSOTE20 Tulevaisuuden sote-keskus -hanke / Perhekeskus