Monialainen tiimi – Verkostomainen asiantuntijajoukko asiakkaan tukena
-

Julkaistu

Monialainen tiimi – Verkostomainen asiantuntijajoukko asiakkaan tukena

Pohjois-Savon hyvinvointialueella kokeillaan rohkeasti uutta toimintamallia monialaisen tuen tarpeessa olevien asiakkaiden auttamiseksi. Varkauden Hyvinvointikeskus Aallossa on käynnissä monialaisen MOTI-tiimin pilotointi osana POSOTE20 Tulevaisuuden sote-keskus hanketta.  MOTI-tiimi on tarkoitettu yli 18-vuotiaille asiakkaille, joilla on useiden eri sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujen tarvetta. Vastaavan mallin kehittäminen on käynnistetty myös Joroisissa ja Leppävirralla, joten toiminta tulee laajenemaan syksyn 2022 aikana. 

(Kuva: Kuvituskuva.)

Yksi asiakas – monta auttavaa näkökulmaa

MOTI tiimi toimii aidosti asiakkaan asialla. Sen voi kutsua koolle yhdessä asiakkaan kanssa työntekijöistä juuri hän, jolla herää huoli asiakkaan monialaisesta palvelutarpeesta. Tiimiin kutsutaan asiakkaan tarpeen sekä toiveiden mukaan sote-ammattilaisia sekä asiakkaan itse nimeämä tukihenkilö tai järjestöjen edustaja. Varkauden MOTI tiimin jäseninä toimivat myös kokemusasiantuntija, Kelan erityispalvelujen työntekijä sekä diakoniatyöntekijä. Näin ollen MOTI tiimin kokoontumisesta saadaan asiakkaalle aitoa hyötyä yhdellä tapaamisella. 

Tutkimusten mukaan monialaisen tuen, sekä paljon palveluita käyttäviin asiakkaisiin liittyy jo tunnistettujen ja konkreettisten haasteiden lisäksi osin myös tiedostamatonta tunnetaakkaa, jonka vuoksi apua ja näkemystä on hyvä saada usealta eri taholta.

Asiakaskoordinaattorista tukea monialaisella osaamisellaan

MOTI-tiimin toiminnan vahvistamiseksi pilotoidaan myös asiakaskoordinaattorin työnkuvaa, joka tulee aivan uudella tavalla yhdistämään sosiaali- ja terveydenhuollon asiantuntijuutta monialaisen tuen näkyväksi tekemisessä. Asiakaskoordinaattorin työn keskeinen tavoite on vahvistaa monialaisen tiimin toimintaa sekä tukea sote-ammattilaisia monialaisen palvelutarpeen tunnistamisessa. Jo pilotoinnin starttivaiheessa on työhön nimetty monialainen työpari, joten asiakaskoordinaattorilla on käytössä sosiaali- sekä terveysalan asiantuntijuuden lisäksi tarvittavat materiaalit monialaisen työn toteuttamiseksi matalalla kynnyksellä. 

Asiakaskoordinaattorit tukevat toiminnallaan MOTI tiimin juurtumista osaksi sote-keskuksen pysyvää palvelutarjontaa. Lisäksi asiakaskoordinaattorit toimivat tukena hyvinvointialueen työntekijöille, kun heillä herää huoli asiakkaasta, mutta eivät ole vielä kutsuneet MOTI tiimiä koolle.

“Meidät voi helposti kutsua tiimeihin tutustumaan, tai työpariksi arvioimaan monialaisen palvelun tarvetta”- kuvaavat vireillä olevia toimintatapoja Asiakaskoordinaattorit Minna ja Heli. 

Työtä tehdään yhdessä asiakkaan kanssa

Asiakaskoordinaattorin vastaanotolla asiakas toimii oman elämänsä asiantuntijana. Koordinaattorit toimivat puolueettomana, kokoavana, kuuntelevana sekä rakentavana tukena monialaisten haasteiden äärellä. Yhdessä vastaanotolla kartoitamme asiakkaan kokonaistilannetta sote-palvelujen käyttöön, asumiseen, työllisyyteen, terveyteen, sosiaalisiin suhteisiin ja taloudelliseen tilanteeseen liittyen. 

Asiakastyö on pilotoinnin aikana tavoitteellista ja asiakkaan kanssa tehdään yhteinen suunnitelma, tavoitellen osallisuuden vahvistamista. Rajattu käyntimäärä asiakaskoordinaattorin vastaanotolla voi selkeyttää tilannetta ja olla riittävä tuki. Yhteinen suunnitelma voi päätyä myös MOTI-tiimin koolle kutsumiseen, jolloin asiakas saa yhdellä tapaamisella oman asiantuntijaverkoston koolle.

“Mukavaa, että näin käteviä toimintamalleja tuodaan meille työntekijöille, joita saa jokainen käyttää.”

MOTI-tiimin koolle kutsuminen on helppoa

Moti on varsin tervetullut työväline ja yhteinen toimintatapa asiakkaille, joiden tarpeisiin vastaaminen tuntuu haastavalta. Joidenkin kohdalla on kokeiltu ja järjestetty kaikkea jo useiden vuosien ajan tuloksetta.

“Katsoin MOTI Työntekijä -ohjeen Varkauden yhteisestä teams- alustalta ja toimin sen mukaisesti” - kertoo Virpi Kauppinen, palveluohjaaja psykiatrian poliklinikalta. 

"Mietimme yhdessä hoitavan tahon kanssa, ketä olisi hyvä kutsua paikalle ja heille olen jo alustavan kutsun lähettänyt. Varasin ajan MOTI ajanvarauskalenterista. Osallistujat varmistetaan vielä noin viikkoa ennen MOTI tapaamista ja samalla jokainen osallistuja saa mahdollisuuden valmistautua omasta näkökulmasta."

Asiakas on Virpin mukaan suhtautunut myönteisesti uuteen tapaan. Suostumus pyydetään allekirjoitettuna ja lomake siihen löytyi kätevästi MOTI tiimin kansiosta.

“Mukavaa, että näin käteviä toimintamalleja tuodaan meille työntekijöille, joita saa jokainen käyttää.” - vinkkaa Virpi, samalla muistuttaen, että häneltähän saa myös kysyä vinkkiä MOTI tiimin koolle kutsumiseen. Näinhän me yhdessä näitä opitaan käyttämään.


Monialaisten palvelujen äärellä posottaen: 

Asiakaskoordinaattorit 

Heli Laamanen  ja Minna Roschier, Varkauden kaupunki, asiakaskoordinaattori@varkaus.fi.sec

Sanna Tchaplinski, kehittäjä-sosiaalityöntekijä, Varkauden kaupunki, sanna.tchaplinski@varkaus.fi


Asiasanat


Piditkö uutisesta? Jaa se kaverille!