Julkaistu
Joskus toinen ihminen näyttää meille, mihin pystymme – Näin monialainen työparityö voimistaa sote-alan ammattilaisia
Parhaimmillaan tuo toinen ihminen se on työpari, jonka kanssa on mahdollista jakaa kokemuksia arjessa. Omassa työssä voi helposti tulla sokeaksi asioille, jotka toinen näkee vierestä täysin selkeästi. Ja kyllä tässäkin vanha sananlasku pätee: kaksin on aina myös kaunihimpi, innostavampi, rohkeampi!
Uutta sotea luomassa
Varkaudessa monialaisen tiimimallin pilotoinnin yhteydessä on kehitetty asiakaskoordinaatiotyötä. Asiakaskoordinaattoreina aloittivat toukokuussa 2022 Heli ja Minna.
”Focus alusta saakka oli selkeä: työmme on murtaa monialaisuuden muureja ja rikkoa rajoja, joita vuosien varrella on syntynyt sosiaali- ja terveysalan välille. Olemme luomassa uutta sotea.”, kertoo Minna.
Minnan työhistoria on sosiaalialalta ja opiskellut hyvinvointikoordinaattoriksi. Koulutukseltaan hän on sosionomi (YAMK). Heli taas on koulutukseltaan sairaanhoitaja (AMK). Heli on kartuttanut työkokemustaan mielenterveys -sekä riippuvuushoitotyön sektorilla ja opiskelee ajankohtaisesti mielenterveyshoitotyön kehittämistä.
”Monialaisuus on haastanut meitä tarkastelemaan omia työroolejamme. Kuinka voi tulla kuulluksi ja kohdatuksi, kun työjuuret ovat kovin erilaiset?” pohtii Heli.
Monialainen (MOTI) tiimi = Verkostomainen asiantuntijajoukko. Sen voi kutsua koolle yhdessä asiakkaan kanssa työntekijöistä juuri hän, jolla herää huoli asiakkaan monialaisesta palvelutarpeesta. Tiimiin kutsutaan asiakkaan tarpeen sekä toiveiden mukaan sote-ammattilaisia sekä asiakkaan itse nimeämä tukihenkilö tai järjestöjen edustaja.
Antoisinta työparityössä on työn jatkuvuuden turvaaminen
Asiat sujuvat ja menevät eteenpäin, koska aina on kaksi jakamassa yhteistä asiakaskoordinaatiotyötä. Asiakkaalle tämä näyttäytyy siten, että hänen asioitaan on aina hoitamassa tai edistämässä joku, jolla on ajantasainen tieto hänen tilanteestaan. Asiakaspalautteessa korostuu myös monialaisen kohtaamisen hyödyt, kun käytössä ovat sekä sosiaali- ja terveydenhuollon työmenetelmät, sekä -järjestelmät.
Työparityössä vahvistuminen on antanut uskallusta laajentaa kokemuksia kuluneen vuoden aikana. Olemme saaneet kokea työparityön voimaa myös talous- ja velkaneuvonnan, psykiatrian, tulkkien, sekä perhetyön ja hanketyön kollegoiden, nepsy-koordinaattoreiden kanssa.
”Meille asiakkaan tarve on ollut lähtökohta ja sen äärelle pysähtyessä on muodostunut ajatus, minkälaisesta osaamisesta asiakas voisi aidosti hyötyä. Meidän tapaamisesta asiakas ei ohjaudu- tai ei pompotella- enää eteenpäin, vaan tehdään aidosti yhteistyötä tarvittavan osaamisen äärellä ja huolehditaan sotepalveluiden yhteensovittamisesta.” toteaa Heli.
Kevään uutuus: kokemusasiantuntijatyö
”Olemme valtavan onnellisia tästä uutuudesta, sillä hoitotyön, soteasioinnin sekä kaiken palveluverkoston asioinnin ohessa asiakkaalla on usein kaipaus ihmisyydestä.” iloitsee Heli.
Posakat Ry:n Koulutettujen kokemusasiantuntijoiden avulla tähän ihmisen perustarpeeseen on kyetty vastaamaan haastavissakin elämäntilanteissa.
Monialaisen tiimin muurinmurtajat
Asiakaskoordinaatiotyön keskeinen tehtävä on ollut MOTI-tiimin vahvistaminen Varkaudessa ja toiminnan käynnistäminen Joroisissa. Varkaudessa MOTI-tapaamisten määrä on noussut huimasti asiakaskoordinaatiotyön mukaan tultua.
”Tapaamisten on koettu selkeytyvän sekä MOTI-tapaamisen koolle kutsuminen on helpottunut, kun sitä on saanut harjoitella yhdessä asiakaskoordinaattorin kanssa” kertoo Minna.
Asiakkaiden lisäksi sote- ja hytepalveluiden toimijat ovat ottaneet MOTI:n omaksi tavakseen toimia.
Yllättäviä kohtaamisia, kuulumisten vaihtoa sekä jaettua osaamista on iloittu yhdessä useita kertoja yhteisen pöydän äärellä. Meille syntyi tietoa muun muassa siitä, että monialainen toimintamalli tarvitsee käynnistyäkseen muurinmurtajia, eli meidän tapauksessamme asiakaskoordinaattoreita.
Miten voimme varmistaa, että jokaisella sote-alan ammattilaisellamme on monialaisuuden avaimet käytettävissään?
Työparityöstä voimaa ja ratkaisuja tulevaisuuden haasteisiin
Monialaisuuden mahdollistamisen sekä asiakastyön kehittämisen lisäksi työparityö myös keino pitää huolta työkaveristamme.
”Kuluneet vuodet ovat osoittaneet kuinka haavoittuvassa asemassa soteverkoston toimijat ovet työelämässä. Muutoksia, muutosten perään. Kiristyvää työtahtia. Uuden opettelua ja uusien toimintamallien käyttöönottoa. Nämä kaikki edellyttävät meiltä sotetoimijoilta uudenlaisia voimavaroja, sen lisäksi, että olemme yhtälailla eläneet läpi koronavuosien ja jakaneet huolta itsestämme sekä läheisistä.” kertoo Heli.
Monialainen yhteistyö lähentää kollegoita tavalla, jonka mahdollisuudet työhyvinvointia edistävinä tekijöinä ovat tutkitusti selkeät. Mahdollisuus jakaa työtehtäviä, suunnitella, arvioida ja jälkeenpäin reflektoida yhdessä on uudenlainen tapa toimia. Voisiko vastuun jakaminen, keskustelu ja yhteisymmärryksen muodostaminen olla ratkaisuja, joilla muurien murtamisen lisäksi vahvistamme toinen toistamme ja avaamaan ovia uudenlaiseen työelämään sotekeskuksessa?
Asiakaskoordinaatio yhteensovittavana tekijänä
Ammattilaisuus, joka on itsessään monialaista, auttaa luomaan näkökulmaa yhteensovitetuista palveluista jo tarpeen arvioinnin vaiheessa ja kantaa läpi koko palveluprosessin. Yhteistyön ydin on monialaisesti palveluja tarvitsevien asiakkuuksien palvelujen yhteensovittamisen turvaaminen ja asiakkaan soteasioinnin sujuvoittaminen. Ytimen ulkokuoren muodostavat sotetoimijat, joiden äärelle asiakaskoordinaatiotyö tarjoaa tukensa.
Hyvinvointialueellamme on valtava potentiaali monialaisen toiminnan edelläkävijänä. Miten voimme varmistaa, että jokaisella sote-alan ammattilaisellamme on monialaisuuden avaimet käytettävissään? Tuota kysymystä hankkeen viime metreillä tulemme pohtimaan. Mistä muodostuvat ne avaimet, jotka antavat mahdollisuuden avata ovet aidosti monialaiseen tulevaisuuden sotepalveluun?
Heli ja Minna
Asiakaskoordinaatiotyö
VARKAUS
var_asiakaskoordinaattori@pshyvinvointialue.fi