Julkaistu
Järjestöt rohkeasti osaksi sote-palveluita
Sain osallistua Lapinlahden sote-esimiesten palaveriin, jossa kuvailtiin paikallista järjestöyhteistyötä sote-kentällä. Terveyskeskuksen yksiköissä käydään järjestöjen tilaisuuksissa kohtaamassa asukkaita ja hyödynnetään järjestöjen asiantuntijaluentoja, sosiaalityössä toteutetaan joulukeräys järjestöyhteistyön avulla, ja vanhuspalveluissa saadaan järjestöjen myötä apua viriketoimintaan ja päivittäiseen autteluun. Järjestöjen ja sote-ammattilaisten yhteistyötä ei rakenneta tyhjiöön meidän maakunnassamme! Pientä tuuppausta se kuitenkin vaatii.
Järjestöjen monipuolisuus yhä paremmin näkyviin
Järjestöt ovat monipuolinen joukko toimijoita, joiden potentiaali voi jäädä näkymättömiin kahdesta syystä.
Ensimmäinen syy on, ettei järjestötoiminnan moninaisuutta välttämättä tunnisteta. Järjestöjen palvelutuotanto asettuu palvelukokonaisuuksiin markkinoiden kautta. Järjestölähtöinen auttamistyö taas toimii sopimisen ja kumppanuuden kautta. Järjestölähtöinen auttamistyö sisältää ammatillisesti johdettua matalan kynnyksen apua ja tukea erilaisiin elämäntilanteisiin, erityisasiantuntemusta sekä toimintaa ja osallisuutta omille kohderyhmille. Toiminnan löytäminen on koettu hankalaksi sote-ammattilaisten keskuudessa.
Toinen näkymättömyyden syy on se, että Pohjois-Savossa yhdistyksiä on lähes 5000 kappaletta. Sosiaali- ja terveysjärjestöjä on hieman alle 500 kappaletta. Miten asukas, asiakas tai ammattilainen löytää sen oikean omaan elämäntilanteeseensa?
Järjestöt itse ovat tunnistaneet keskinäisen verkostoitumisen tärkeyden. Pohjois-Savon Järjestöneuvosto toimii yhteisenä rakenteena. Sosiaali- ja terveydenhuollon alalla on myös vahvaa verkostoitumista ja yhteyden muodostamista suoraan ammattilaisiin ja palvelujen kehittäjiin. Verkostot on saatava jatkossa paremmin näkyviin.
Järjestökentän aloitteesta on myös syntynyt kaksi järjestöalustaa: hyvinvointitarjotin.fi, joka ohjaa sote-asiakkaan järjestöjen toiminnan piiriin, ja pohjoissavolaiset.fi, jonka kautta järjestöjen toiminta, ryhmät sekä tapahtumat ovat asukkaiden ja muiden tietoa etsivän löydettävissä. Aktiiviset järjestöt ovat siis löydettävissä.
POSOTE20-hankkeen järjestökoordinaatio
POSOTE20-hankkeen tavoitteena on löytää vastaus seuraaviin kysymyksiin:
- Miten asukkaat löytävät järjestöjen toiminnan piiriin erilaisissa elämäntilanteissa?
- Miten ammattilaiset löytävät järjestöt asiakkaiden tueksi oikea-aikaisesti ja oikealla tavalla?
- Miten järjestöt ovat mukana sote-palvelujen suunnittelussa ja toteuttamisessa?
Vastausten löytymiseksi koordinaatiossa edistetään sote-ammattilaisten ja järjestöjen välistä konkreettista yhteistyötä yhteisissä paikallisissa tapaamisissa, kuvataan toimintamalli järjestöjen kiinnittymisestä asiakaslähtöiseen palvelupolkuun sen eri vaiheissa sekä kootaan järjestöyhteistyön ohje yhteistyötä sujuvoittamaan.
Järjestöt ovat ehdottomasti mahdollisuus sote-palvelujen kehittämistyölle. Niiden toimintaan sisältyy lupaus osallisuudesta.
Anne Aholainen, POSOTE20-hankkeen järjestö- ja osallisuuskoordinaattori