Julkaistu
Chattaava fysioterapeutti Pohjois-Savon diabeetikoiden tukena digihoitopolulla
Pohjois-Savon hyvinvointialueella, Tulevaisuuden sotekeskus-hankkeessa on tehty kansallisesti uraauurtavaa kehittämistyötä, kun viime vuonna otettiin käyttöön diabetesta sairastaville koko alueen yhteinen digihoitopolku. Polku yhdistää perusterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon toimijat. Asiakkaat saavat polulla käyttöönsä uudenlaisen terveydenhuollon palvelun omahoitonsa tueksi.
Digihoitopolun tavoitteena on kannustaa diabetesta sairastavia entistä aktiivisempaan omahoitoon. Polun avulla asiakas voi itsenäisesti tutustua ohjausmateriaaleihin sekä tarvittaessa ottaa hoitoonsa liittyvissä asioissa yhteyttä terveydenhuollon ammattilaiseen viestitse itselleen soveltuvana ajankohtana. Sairauden hoitoon ja seurantaan liittyvät määräaikaistarkastukset voidaan myös toteuttaa digitaalisin keinoin digihoitopolulla.
Hyvinvointialueen diabetespolun kehittämistä jatketaan edelleen aktiivisesti ja nykyisin polku on käytössä kaikilla Pohjois-Savon terveysasemilla sekä erikoissairaanhoidossa poliklinikoilla. Asiakasmäärä polulla on kasvanut tasaisesti pilottivaiheen aikana ja kesällä 2023 digihoitopolkutoiminta jatkuu osana hyvinvointialueen palvelutuotantoa. Samanaikaisesti Tulevaisuuden sotekeskus-hankkeessa on rakennettu hyvinvointialueelle valtimotaudin digihoitopolkua, joka otettiin asiakkaille koekäyttöön maaliskuun 2023 alussa.
Ryhmächat laajentamaan moniammatillista ohjausta
Digihoitopolulla asiakkaan kanssa viestivät useimmiten digihoitopolkutyöhön koulutetut hoitajat sekä lääkärit. Nyt kuitenkin helmikuusta alkaen asiakkaalla on mahdollisuus saada omahoitonsa tueksi entistä laajempaa moniammatillista ohjausta ja neuvontaa. Kevään 2023 aikana diabeteksen digihoitopolulla nimittäin pilotoidaan uudenlaista fysioterapeutin digitaalista ohjausta, ryhmächattia.
Ryhmächat-tapahtumat ovat avoimia kaikille yhteiskäyttöisen diabeteksen digihoitopolun asiakkaille Pohjois-Savossa. Tapahtumaan asiakkaat voivat tulla mukaan kysymään fysioterapeutilta mieltä askarruttavia kysymyksiä sekä vaihtamaan ajatuksia muiden osallistujien kanssa. Fysioterapeutti on osallistujien käytettävissä yleisiin liikuntaneuvontaan liittyviin asioihin. Chattiin osallistutaan nimimerkkiä käyttäen.
Pilotissa asiakkaiden ohjauksesta vastaa fysioterapeutti Pirjo Smolander Tuusniemen terveysasemalta. Pirjo on kokenut ja aktiivinen fysioterapian ammattilainen, jolla on vuosien työkokemus eri ikäisten asiakkaiden yksilö- ja ryhmäohjauksesta. Nyt digihoitopolun avulla Pirjon osaaminen on kaikkien maakunnallisen diabetespolun asiakkaiden käytettävissä.
”Tuleekohan linjoille ketään?”
Ryhmächat ei ole uutta vain digihoitopolun asiakkaille, se merkitsee rohkeaa uuden kokeilua myös Pirjolle. Chat-työskentely uudistaa merkittävästi ammattilaiselle tuttuja työskentelytapoja. Pilottiin Pirjo on suhtautunut avoimen innostuneena ja uteliaana.
Minuutteja ennen ensimmäistä ryhmächattia 27.2. vallitsi jännittynyt odotus: ”Tuleekohan linjoille ketään?” Huoli oli turha. Heti chatin avautuessa klo 16 paikalla oli paljon osallistujia ja kokemuksia liikuntaharrastuksista jaettiin toisille aktiivisesti. Ensimmäisessä chatissa aiheena oli Mielihyvää liikunnalla: arkiliikunta, istumisen tauotus – Tärpit liikunnan aloittamiselle. Keskustelussa liikuttiin laajasti aiheen parissa, erityisesti istumisen vähentäminen ja luonnossa liikkumisen myönteiset vaikutukset puhuttivat osallistujia. Myös kysymyksiä fysioterapeutille oli selvästi mietitty jo etukäteen.
Pirjo tarttui rohkeasti toimeen ja vaikka ajoittain viestejä tuli nopeasti useita, pystyttiin kaikkien kysymyksiin vastaamaan ja vinkkejä antamaan. Keskustelun aikana asiakkailta saatiin myös palautetta uudenlaisesta toimintatavasta. Monet osallistujista olivat uteliaasti tulleet mukaan testaamaan chattailua ja ensimmäiset kokemukset olivat myönteiset. Chattailun koettiin onnistuneen helposti ja seuraavassakin tapahtumassa maaliskuun lopulla luvattiin olla mukana.
Kokemuksista oppia jatkoon
Chatin jälkeen myös Pirjon kokemukset chattailusta olivat myönteiset ja uudenlaisesta työskentelystä saatu ilo ja innostus oli nähtävissä. ”Tämähän meni hienosti! Kiitos, että saan olla mukana, tämä on ihan uudenlainen haaste ammatillisesti. ” totesi Pirjo chat-tapahtuman päätyttyä.
Fysioterapeutin ryhmächatteja järjestetään diabeteksen maakunnallisella digihoitopolulla yhteensä kolme kertaa kevään 2023 aikana. Seuraavilla kerroilla aiheina ovat:
- Liikkeelle tuki- ja liikuntaelinrajoitteiden kanssa: tasapaino, liikuntasuositukset sekä
- Liikkumalla parempaa unta: Uni, rentous, stressi.
Koska ensimmäiset kokemukset chat-tapahtumasta olivat kannustavat, suunnitellaan jatkossa lisäksi myös muiden ammattilaisten kutsumista mukaan. Ideoina esimerkiksi ravitsemusterapeutin, jalkaterapeutin, suuhygienistin tai vertaistukihenkilön ryhmächatit. Kiinnostaviin aiheisiin kysytään vinkkejä myös asiakkailta seuraavien chat-tapahtumien yhteydessä.
Pirjo Smolander, fysioterapeutti Pohjois-Savon hyvinvointialue
Erja Huttunen, hankekoordinaattori, Tulsote- hanke, Kehittämispalvelut PSHVA
Anni-Liina Voutilainen, hankekoordinaattori, Tulsote-hanke, Kehittämispalvelut PSHVA