Julkaistu
Apua siellä, missä sitä eniten tarvitaan – Psykiatriset sairaanhoitajat aloittavat toimintansa osassa Pohjois-Savon alueen kouluissa
Osana POSOTE20 Tulevaisuuden sote-keskus -hankkeen Lasten ja nuorten mielenterveyden tuen ja hoidon saatavuus sekä hoitoon pääsy -projektia järjestetään kokeilu, jossa Pohjois-Savon alueen kouluihin jalkautuu psykiatrisia sairaanhoitajia auttamaan masennus- ja ahdistusoireista kärsiviä lapsia ja nuoria. Hankesuunnittelija Pauliina Rissanen on koonnut lähes vuoden verran pohjatietoa ja verkostoja kokeilun onnistumiseksi.
Kuva: Jalkautuvat psykiatriset sairaanhoitajat POSOTE20 -hankkeessa. (vas. Lilli Lind, Tarja Kokkonen, Pia Hakkarainen, Riikka Ryhänen ja Niina Karvonen. Kuvasta puuttuu Henna Märsynaho.)
Nuorten mielenterveysongelmien lisääntyminen alkoi jo ennen koronapandemiaa. Ahdistus- ja mielialahäiriöiden kasvu nuorten keskuudessa on kasvanut hälyttävästi jo vuodesta 2016. Tähän tarpeeseen syntyi kokeilu, jolla pyritään löytämään toimivaa mallia tunnistamaan keskivaikeasti oireilevia nuoria sekä tarjoamaan heille vaikuttavaa ja oikea-aikaista hoitoa viipymättä.
Kuopion yliopistollisen sairaalan nuorisopsykiatrian linjajohtaja osastonylilääkäri Tarja Koskinen muistutti avauspuheenvuorossaan meitä tilanteesta, jossa olemme tällä hetkellä jalkautuvien psykiatristen sairaanhoitajien perehdytyspäivässä 25.4. Tarvetta ja kysyntää on nyt enemmän kuin koskaan nuorten suoraviivaiselle ja helpolle auttamisväylälle mielenterveysongelmiin liittyen.
Tarja Koskinen muistuttaa edelleen kokeilun tärkeydestä: ”Mielenterveysongelmien hoitaminen nuorella iällä on erityisen tärkeää, sillä 70% aikuisiän depressiosta ja 75% kaikista mielenterveyden häiriöistä käynnistyy nuoruusiässä”.
Pohjois-Savon mielenterveyden lukemat näyttävät myös karua kuvaa tämänhetkisestä tilanteesta. Meillä on esimerkiksi yli kaksinkertainen määrä nuoria avohoidossa valtakunnallisesti vertailtuna. Keskeisimpiä haasteita oikea-aikaisen ja välittömän avun tarjoamisen näkökulmasta ovat oirelevien määrä, nykyisen palvelujärjestelmämme hajanaisuus sekä vaikeasti oireilevien kohdalla osaamis- ja resurssihaasteet.
Pullonkaulana ovat keskivaikeasti oireilevat, sillä he tipahtavat helposti hoitopolulta, koska ei ole selvää kuka hoitaa ja miten. Kouluterveydenhuolto tarjoaa tukea ja ohjausta, mutta ei hoida.
Tämän kokeilun tavoitteena on tuottaa mallinnus keskivaikeasti oireilevien yläkouluikäisten nuorten ja varhaisnuorten (5. ja 6.-luokkalaisten) auttamiseksi. Tarvitsemme vastauksia muun muassa seuraaviin kysymyksiin:
- Miltä näyttää verkostomainen yhteistyö ja minkälainen on tiimien rakenne?
- Mitä osaamista tarvitaan?
- Miten voimme taata eheän palvelupolun, jossa yhden yhteydenoton pohjalta ohjataan oikeisiin palveluihin.
Asiakaslähtöisessä palvelun suunnittelussa lähdemme etsimään ratkaisua asiakkaan, eli tässä tapauksessa nuorten tarpeet edellä, jotta he saisivat apua silloin kun sitä tarvitsevat joko kasvotusten tai etänä. Myös perheet tuodaan olennaiseksi osaksi hoitoprosessia.
”Valtakunnallisen tulevaisuuden sote-keskus -ohjelman yksi tavoitteista on, että asiakas saa avun ajoissa, sujuvasti, yksilöllisten tarpeiden mukaan ja matalalla kynnyksellä. Onkin hienoa nähdä, miten valtakunnallisesti linjatut tavoitteet konkretisoituvat meillä kokeiluissa.” kertoo POSOTE20 hankepäällikkö Minna Rytkönen.
Myös jalkautuvien sairaanhoitajien erilaiset osaamistaustat kirvoittavat hankepäällikössämme innostusta. ”Tässä tiimissä on huikeaa osaamista eri taustoista, josta rakentuu varmasti oiva alusta yhteiselle oppimiselle ja kokeiluille.”
Jo pelkkä konkreettinen kentällä tapahtuva työ sairaanhoitajien toimesta, syntyi siitä toimiva malleja tulevalle hyvinvointialueellemme tai ei, tuo kaivattua apua nuorten arkeen sekä erittäin kaivattuja lisäresursseja hoitotyöhön.
”Sairaanhoitajilla on edessään varmasti vaativa ja opettavainen työ uuden edessä. Toimintamalli kehittyy kokemuksen karttuessa. Verkostoituminen sekä oppilaitoksissa että eri hoitoportaiden välillä tulee olemaan erittäin tärkeää.” kertoo projektikokonaisuutta johtava Sanna Kukkonen.
Psykiatriset sairaanhoitajat aloittavat työnsä Suonenjoella, Siilinjärvellä ja Kaavilla, jossa kohderyhmänä ovat alakoulujen 5-6 luokkalaiset lapset sekä Kuopiossa Hatsalan, Minna Canthin, Pyörön, Riistaveden, Vehmersalmen, Maaningan, Karttulan sekä Rautalammin ja Tuusniemen kouluilla, joissa kohderyhmänä ovat 7-9 luokkalaiset.
--
Lisätietoja:
Sanna Kukkonen
Projektipäällikkö
+358 44 717 6352
Pauliina Rissanen
Perhekeskuspalveluiden hankesuunnittelija
+358 44 740 2356