Yhteistyön voimalla lähdöstä maaliin - Tunnelmia sähköisen asioinnin ja digihoitopolkujen kehittämisestä
-

Yhteistyön voimalla lähdöstä maaliin - Tunnelmia sähköisen asioinnin ja digihoitopolkujen kehittämisestä

to 8. kesäkuuta 2023 08.58.00

Paljon on tehty - paljon on opittu

Perjantaina 2. kesäkuuta 2023 fiilistelimme menneen vuoden tuotostamme loppuwebinaarissamme, johon osallistui yli 50 kuulijaa. Tiiviiseen kaksituntiseen olimme koostaneet niin tehdyt, opitut kuin haastavat asiat, toki myös vilkaisun tulevaan.

Webinaarin alussa hankekoordinaattorit Erja Huttunen ja Katja Soininen esittelivät koekäytössä olleita valtimotaudin ja diabeteksen digihoitopolkuja ja perusteita niiden tarpeellisuudelle. Heidän esityksensä johdatti siihen, miten voimme edistää ja olemme edistäneet asiakaslähtöisyyttä digitaalisella hoitopolulla. Kehittäjähoitaja Eeva Härkönen Iisalmesta oli koonnut asiakasraatilaisten näkemyksiä ja palautetta digipalvelusta. Eeva kertoi myös siitä, miten olemme huomioineet raatilaisten toiveet ja ajatukset kehittämistyössämme.

Tämän jälkeen esiintyivät kehittäjähoitaja Tiina Kauppinen Iisalmesta ja fysioterapeutti Pirjo Smolander Tuusniemeltä. He jakoivat omia näkemyksiään ja kokemuksiaan siitä, kuinka heidän ammattiryhmänsä voivat olla mukana tukemassa asiakkaita digitaalisessa hoitoympäristössä. Kehittäjälääkäri Minna Lonka Kuopiosta puolestaan toi esiin lääkärin roolin digihoitopolun kehittämisessä ja asiakaskäytössä. Lopuksi kehittäjähoitaja Tarja Jumpponen veti yhteen menneen ja tulevan. Matka on vasta alussa.

Paljon on tehtävää

Webinaarin päätteeksi pidimme kävelypalaverina toteutetun työpajan upeassa Puijon luontomiljöössä. Työpajassa käsittelimme kolmea teemaa, sillä olemme tiedostaneet saavuttaneemme vasta alkuvaiheen päämäärän.  Ensimmäinen teemamme oli syksyn tärkeimmät jatkoaskeleet ja vastuut niiden toteuttamiseksi. Toinen teemamme liittyi syksyn ja tulevaisuuden kokouskäytänteisiin ja niiden aiheisiin. Kolmas teema johdatti meidät hankkeen päättymisen herättämiin tunnelmiin ja ajatuksiin.

Kuva: Kehittäjät Puijon tornissa

Palaverin tuotoksena syntyikin paljon hyviä ideoita ja suunnitelmia digihoitopolkupalvelun ja sähköisen asioinnin jatkokehittämiseen. Näistä esimerkkeinä: tarvitsemme tiedotusta ja tietoisuuden lisäämistä, lisää asiakkaita palvelun pariin, vastuunjaon selkeyttämistä, säännöllisiä tapaamisia, ohjausta ja johdon tukea sekä turvallisuuden tunnetta.  Kehittämisen täytyy jatkua, eikä digitaalisen hoitopolun juurtumisen osaksi arjen työtä saa pysähtyä.

Loppuwebinaari ja työpaja olivat todella antoisia, joskin kehittäjien tunnelmat ja mietteet tulevasta vaihtelivat luottamuksesta ja toiveikkuudesta haikeuteen ja epävarmuuteen. Yhteistuumin olimme varmoja siitä, että suunnitelmat pannaan nyt toimeksi. Varmistamme jatkossa kaikin keinoin, että digihoitopolut sulautuvat arkityöhön sekä hyödyttävät asiakkaita ja hoitohenkilökuntaa. Siinäpä työtä riittääkin. Uskoa väillä koetellaan, mutta sitä riittää!

Kuva: Työpajatunnelmia

 

Erja Huttunen, hankekoordinaattori, Tulsote Sähköinen asiointi ja digihoitopolut

Katja Soininen, hankekoordinaattori, Tulsote Sähköinen asiointi ja digihoitopolut

Kommentointi

Otsikko:
Kommentti:
Nimi: