-

Mikä ihmeen resilienssi?

ti 6. syyskuuta 2022 09.59.00

Sujuva ja suojaava arki

MIELI ry:n Toimiva lapsi ja perhe (TLP)-työn tiimissä näemme erityisen tärkeänä perheen arjen sujuvuuden ja perheen pärjäävyyden sekä lasta suojaavien tekijöiden vaalimisen. Pärjäävyydellä tarkoitetaan, että perheen arki sujuu ihan ok, vaikka elämässä onkin muutoksia tai vaikeuksia.  Erityisesti elämänmuutosten keskellä arjen tavanomaisuus ja rutiinien tärkeä merkitys korostuu. Myös koululla ja varhaiskasvatuksella on iso merkitys lapsen arjen sujumiseen. Nyt jos koskaan on aika vaalia hyviä ja vahvistavia asioita!

Lapset puheeksi -keskustelu on hyvä apuväline keskustella lapsen arjesta.

Vanhemmat ja huoltajat keskustelevat usein mielellään lapsestaan. Rauhallisia keskustelun paikkoja on usein tarjolla vähänlaisesti. Keskustelua voidaan käydä kaikissa aikuisille ja lapsille suunnatuissa palveluissa, kuten sosiaali- ja terveydenhuollossa sekä lasten kehitysympäristöissä kouluissa ja varhaiskasvatuksessa. Lapset Puheeksi -keskustelulla on vaikuttavuutta ja siksi on perusteltua käyttää menetelmää, jos halutaan tuloksia. Viimeisimpänä on tutkimus Australiasta, jossa keskustelu toi muutoksen siihen, miten vanhemmat kokivat vanhemmuutensa, toimijuutensa, kykenevyytensä sekä identiteettinsä. Suomessa tehdyssä aikaisemmassa tutkimuksessa (2006) lasten masennus- ja ahdistusoireet vähenivät ja myönteinen sosiaalinen käyttäytyminen lisääntyi. Toimiva lapsi ja perhe -perheinterventiolla on saatu hyviä tuloksia perheen sisäisissä prosesseissa, kun interventiota on toteutettu aikuispsykiatrialla lapsiomaisten huomioimisessa.

Tukea tarjolla kouluttautumiseen ja osaamisen kasvattamiseen

MIELI ry on Toimiva lapsi ja perhe -menetelmien kotipesä. Vaalimme näiden vaikuttavien menetelmien kouluttajien pärjäävyyttä ylläpitämällä kouluttajaverkostoa ja sen osaamista, tarjoamalla tukea sekä kouluttajille että kunnille ja tuottamalla laadukasta materiaalia TLP-työhön. Suomessa on jo noin 500 TLP-menetelmien kouluttajaa, jotka omassa työssään edistävät perheiden pärjäämistä ja siinä sivussa kouluttavat uusia pärjäämisen edistämisen ammattilaisia kentälle. Heidän ansioistaan perheillä on mahdollisuus saada tarvittaessa tukea jo varhaisessa vaiheessa.

Myös työntekijöiden resilienssi voi kasvaa

Perheiltä saatu palaute on ollut positiivista, samoin myös työntekijät ovat kokeneet työmotivaation ja työn ilon lisääntyneen menetelmien käytön myötä, jolloin työntekijänkin resilienssi kasvaa. LP-keskustelujen asiakaspalautteisiin vastanneista 60 % koki hyvinvointinsa vahvistuneen keskustelun myötä ja 97 % vanhemmista koki tulleensa kuulluksi LP-keskustelussa. Lapset puheeksi -työn lähestymistapana on vanhempien/huoltajien omaa toimijuutta kunnioittava ja tasa-arvoinen työote, joka on aika tärkeä lähestymistapa tässä ajassa, kun vanhemmuus on suorituskeskeistä ja paineistettu – pitää osata ja olla kaikkea.


Virpi Valiola

Asiantuntija, Perheet ja mielenterveys -yksikkö, Toimiva lapsi- ja perhetyö (TLP)

MIELI ry Suomen Mielenterveys ry

Kommentointi

Otsikko:
Kommentti:
Nimi: