POSOTE20 Tulevaisuuden sote-keskus -hanke

Hyvinvointialueellamme etsitään vaikuttavampia toimintatapoja, jotta paremmin voiva Pohjois-Savo tulisi todeksi. POSOTE20 Tulevaisuuden sote-keskus –hankkeen toimesta saamme kokemusta siitä, minkälaisilla toimintavoilla voimme lisätä sekä hyvinvointialueen asiakkaiden että työntekijöiden terveyttä ja hyvinvointia.

-

Ajankohtaista

Uutiset

KYSELY: Auta meitä kehittämään parempia palveluita ikääntyville hyvinvointialueellamme

Onnea Pohjois-Savo! - Tulppa -verkkovalmennus on nyt käytössänne

Terveyskylän kautta Suomen Sydänliiton kehittämää Tulppa-kuntoutuksen mallia voidaan tarjota yhä useammalle sepelvaltimotautia sairastavalle nyt myös Pohjois-Savossa.

Ikääntyneiden palvelujen ja toimintamallien yhtenäistämistyö on käynnistynyt

Pohjois-Savon hyvinvointialueelle on siirtymässä sosiaali- ja terveyspalveluja yhteensä 19 kunnasta ja sote-kuntayhtymästä ensi vuoden alusta alkaen. Sote-uudistuksen tavoitteena on turvata kaikille asukkaille laadukkaat sosiaali- ja terveyspalvelut yhdenvertaisesti, mutta palvelusisältöjen ja toimintatapojen yhtenäistäminen ei tapahdu yhdessä yössä. Ikääntyneiden palveluiden osalta TulKoti-hanke on käynnistänyt toimintamallien yhtenäistämistyön ja työtä jatketaan 31.12.2023 saakka.

Mitä mieltä Pohjois-Savolaiset ovat tulevasta hyvinvointialueesta? Asukaskyselystä ja osallisuustoiminnasta nousee esiin kolme tärkeää pointtia

Pohjois-Savon hyvinvointialueen käynnistymisen kynnyksellä asukkaiden kuuleminen on ensisijaisen tärkeää. POSOTE20 Tulevaisuuden sote-keskus -hankkeen järjestämään asukaskyselyyn vastasi 1134 ja Innoduel -pikakyselyyn 298 henkilöä. Kysyimme tietoa asukkaille tärkeistä palveluista, palveluiden sujuvuudesta, sähköisistä palveluista sekä tavoitteista osallisuuden edistämiselle. Järjestimme lisäksi keväällä kumppanuusilta -kiertueen, johon osallistui yli sata kuntien, järjestöjen, yrittäjien ja seurakuntien edustajaa sekä aluevaltuutettuja. Tietoa hyödynnetään hyvinvointialueen strategiatyöhön.

THL - Työryhmä: kasvatus- ja perheneuvonta on palautettava perheiden varhaisen tuen sosiaalipalveluksi

Kasvatus- ja perheneuvonnan ydintehtävä on tukea perheen vanhempia, lasten kasvua ja kehitystä sekä perheen ihmissuhteita, korostaa kasvatus- ja perheneuvonnan kehittämistä pohtinut valtakunnallinen työryhmä. Sen mukaan kasvatus- ja perheneuvonta on lapsille ja perheille varhaista tukea tarjoava sosiaalipalvelu. Varhaisen tuen vahvistaminen ja palvelujen yhdenmukaistaminen ovat olleet sote-palvelujen kehittämisen keskeisiä tavoitteita.

Blogi

Otetaan alkoholi puheeksi

Alkoholinkäyttö on yhteydessä moniin sosiaalisiin haittoihin ja kansansairauksiin, kuten sydän- ja verisuonisairauksiin, syöpiin ja mielenterveysongelmiin. Toistuva humalahakuinen juominen tai runsas kertajuominen lisäävät myös merkittävästi tapaturmariskiä. On arvioitu, että Suomessa on noin puoli miljoonaa henkilöä, joilla alkoholinkäyttö on terveysriski. Alkoholihaittojen välittömien kustannusten arvioitiin olevan noin 1,6 miljardia euroa vuodessa Suomessa v. 2018 tehdyn tutkimuksen mukaan.

Tulevaisuuden sotekeskus tavoittelee asukkaille joustavaa asiointia

Kuntaliiton kuntalaistutkimus 2020 -kyselyn mukaan kuntalaiset ovat varsin tyytyväisiä sosiaali- ja terveyspalveluihin ja niiden saatavuuteen. Samalla kuitenkin alueemme hyvinvointitieto osoittaa, että sairastavuus on korkeaa ja tuen piiriin hakeudutaan myöhään.

Onko tipaton tammikuu tarpeen?

Pohjois-Savossa palveluja uudistetaan sote-järjestäjien ja pelastuslaitoksen yhteistyöllä

Joulutervehdys POSOTE20-ohjausryhmän puheenjohtajalta

POSOTE20-hankkeessa tapahtuu

Haluatko osallistua mukaan Pohjois-Savon hyvinvointialueen ikääntyneiden palveluiden kehittämiseen? POSOTE20-hanke toteuttaa sähköisen kyselyn, joka...

💛🖤Pohjois-Savon asukki: Auta meitä kehittämään parempia palveluita ikääntyville hyvinvointialueellamme. Keräämme kyselyllä näkemyksiänne siitä, mitä...

Vielä tämä päivä aikaa ilmoittautua mukaan ensi viikon Vahvuutta vanhemmuuten -menetelmä käyttöönottotilaisuuteen. Ilmoittautuminen ja lisätietoja:...

Meidän Ulla selvitteli hyvinvointialueemme maksuttoman ehkäisyn nykytilaa. 👍: Sitä saa ja melkeinpä joka kunnassa. 👎: Tarjonta on melko kirjavaa...

Lokakuussa luvassa aimo annos hyvinvointiasiaa! Aiheina tällä hetkellä muun muassa mielenterveys, ikääntyneiden palvelut, perhekeskuksen toiminta ja...

@pshyvinvointialue valtuuston stratetgiatyö jatkuu! Ongelmien ja haasteiden tunnistaminen on olennaista, mutta tärkeää on pitää katse siinä, mitä me...

Tänä rapsakan syksyisenä torstaiaamuna @pshyvinvointialue valtuusto on kokoontunut yhteen työstämään strategiaa, jolla pääsemme kohti paremmin voivaa...

Mitä tapahtuu parisuhteelle kun perheeseen tulee uusi jäsen? Myös tällaisen kysymyksen kera voit tulla perhekeskuksen ohjaukseen ja neuvontaan. Lue...