POSOTE20 Tulevaisuuden sote-keskus -hanke

Hyvinvointialueellamme etsitään vaikuttavampia toimintatapoja, jotta paremmin voiva Pohjois-Savo tulisi todeksi. POSOTE20 Tulevaisuuden sote-keskus –hankkeen toimesta saamme kokemusta siitä, minkälaisilla toimintavoilla voimme lisätä sekä hyvinvointialueen asiakkaiden että työntekijöiden terveyttä ja hyvinvointia.

-

Ajankohtaista

Asukkaiden näkemys tärkeää sosiaali- ja terveydenhuollon sekä pelastustoimen kehittämisessä

Pohjois-Savon hyvinvointialueen ja osallisuustoiminnan valmistelua varten on avattu asukaskysely, johon voivat osallistua kaikki Pohjois-Savon asukkaat. Kyselyn tavoitteena on kartoittaa asukkaiden ja asiakkaiden kokemuksia ja toiveita sosiaali- ja terveydenhuollon ja pelastustoimen palveluiden osalta.

Monialainen yhteistyö kantaa hedelmää

Sote-sektorilla on keskusteltu useiden vuosien ajan sosiaali- ja terveydenhuollon yhteistyön tiivistämisestä sekä palvelujen yhteensovittamisesta, mutta konkreettiset toimet sote-integraation aikaansaamiseksi eivät ole tuottaneet asiakkaiden kannalta olennaista muutosta. Vaikka kehittämistä on yritetty aiemmin viedä eteenpäin vain vähäisillä tuloksilla, on meidän sote-toimijoiden edelleen uskottava muutosten mahdollisuuksiin. Miksi? Koska sote-palveluja käyttävät asiakkaat tarvitsevat selkeämpiä palvelukokonaisuuksia, eikä siiloutuneita palveluita, joista asiakasta ohjataan luukulta toiselle. Lisäksi asukkaiden tulee saada laadukkaat palvelut jo perustasolta.

Lasten ja nuorten hyvinvointi ja syrjäytymisen ehkäisy

Kuinka sinä sen ratkaisisit? Tällä kysymyksellä käynnistimme prosessin, jossa kokeilimme ilmiöpöytätyöskentelyä. Panoksia korottaen lähdimme selvittämään lasten ja nuorten pahoinvointia ja sen osatekijöitä ilmiönä. Mukaan saimme 50 järjestö-, sote- ja kasvatusalan ammattilaista. 

Työttömillä on oikeus terveystarkastuksiin

Työttömien terveystarkastusten toteutuminen Pohjois-Savossa on heikkoa. Työttömien terveystarkastusten tavoitteena on lisätä tietoa asiakkaan terveydentilasta, tunnistaa ja puuttua erilaisiin hyvinvointiin ja terveyteen liittyviin riskitekijöihin ja tukea asiakkaan olemassa olevia voimavaroja.

Pohjois-Savon hyvinvointialueen väliaikainen valmistelutoimielin päätti toimeenpano-organisaatiosta

Pohjois-Savon hyvinvointialueen väliaikainen valmistelutoimielin (VATE) kokoontui toiseen kokoukseensa 9.8. Kokouksessa päätettiin toimeenpano-organisaation rakenteesta sekä keskeisten aihealueiden muutosjohtajista, joiden voimalla lähdetään hyvinvointialueuudistuksen toimeenpanoon Pohjois-Savossa.

POSOTE20-hankkeessa tapahtuu

Sydäntä lämmittää, kun menetelmäviidakosta löytyy ammattilaistemme käsissä hyvinvointia lisääviä hedelmiä. Käynti kerrallaan -menetelmä on...

Menikö sormi suuhun sotehommissa? Ei hätää, apua on lähellä. Varkaudessa on voinut jo tovin törmätä täysin uuteen sotelajiin:...

Menikö sormi suuhun sotehommissa? Ei hätää, apua on lähellä. Varkaudessa on voinut jo tovin törmätä täysin uuteen sotelajiin:...

Mitä on tiimioppiminen, miksi se ehkä kannattaa ja miltä se tuntuu? Kysyimme tuntemuksia kolmelta tiimioppimisen valmennuksiin osallistuneilta....

💛🖤Sydämellinen kiitos kaikille kanssamme posottaneille🖤💛Nyt on hyvä aika istahtaa alas, antaa runsaasti haleja, maistella konvehteja ja tuoksutella...

Tarvitsemme apuasi Nepsy-palveluiden kehittämisessä.Keräämme kyselyllä tietoja ja kokemuksia Nepsy-palveluiden saatavuudesta...

POSOTE20, RRP, TulKoti. Kirjainlyhenteiden takaa paljastuu joukko loistavia ihmisiä ja tänään tuo joukko pääsee kohtaamaan toisensa kasvotusten....

💛 Apua asukkaille. Vaikutusmahdollisuuksia järjestöille. Työkalu ammattilaisille. Helposti ja mutkattomasti. 🖤Hyvinvointitarjotin.fi yhdistää tukea...