Ajankohtaista
SavoGrow-kuntien alueella kokeillaan verkostomaista kasvatus- ja perheneuvontapalvelua
Ensi vuoden alussa SavoGrow-kuntien alueella käynnistyy verkostomaisen kasvatus- ja perheneuvontapalvelun kokeilu. Kokeilun tavoitteena on, että kaikki alueen lapset, nuoret ja perheet saavat tasalaatuisia ja oikea-aikaisia matalan kynnyksen kasvatus- ja perheneuvonnan palveluja.
Mörkö voidaan voittaa yhdessä!
Kuka lohduttaisi Nyytiä on yksi Muumi tarinoista. Nyyti on yksinäinen ja arka eikä hän uskaltanut puhua kenellekään mitään. Samankaltaisia Nyytejä kohtaavat lasten kanssa työskentelevät aikuiset. Nyytiltä ystävyyden solmiminen vaati heittäytymistä ja rohkeutta. Samankaltaista rohkeutta vaaditaan vanhemmilta ja lapsilta heidän avatessa kotinsa ja ajatuksena ammattilaisille heille tuntemattoman tilanteen edessä.
Lasten ja nuorten mielenterveyspalveluiden toimivuus on keskiössä sosiaali- ja terveyspalvelujen kehittämisessä
Julkisuudessa on käyty tiivistä keskustelua lasten ja nuorten mielenterveyspalveluiden tilasta Pohjois-Savossa. Isot yhteiskunnalliset haasteet, resurssipula, rekrytointiongelmat ja mielenterveysongelmien määrä laittavat palvelujärjestelmämme kestokyvyn koetukselle päivittäin. Ratkaisuja kaivataan kipeästi.
Tanssiin kutsu
Joka sunnuntai asetun lempiohjelmani ääreen seuraamaan, kun julkisuudesta tutut henkilöt heittäytyvät tanssin pyörteisiin opettajiensa kanssa. Parhaimmillaan esitys on ehjä kokonaisuus, jossa parin liikkeet, kehollinen ilmaisu, ulkoasu, valot ja musiikki rakentuvat yhdeksi ja tuottavat ainutlaatuisen kokemuksen sekä tanssijoille itselleen että katsojalle. Taustalla on kovaa harjoittelua, vahvaa onnistumisen tahtoa sekä syvällistä pyrkimystä ymmärtää ja oppia itseä, toista ja tanssia. Onnistumisia tulee, kun luottamus parin välillä vahvistuu.
Pohjois-Savon sosiaali- ja terveyspalvelujen kehittämisessä panostetaan palvelujen saatavuuteen ja hoitoon pääsyyn
Palvelujen saatavuuden parantaminen ja hoitoon pääsy on nostettu tärkeimmäksi tavoitteeksi Tulevaisuuden sote-keskus -ohjelmassa. Tavoitteen toteuttamiseksi on POSOTE20 Tulevaisuuden sote-keskus-hankkeeseen haettu 6.7 miljoonaa euroa valtionavustusta vuosille 2022-2023. Valtion täydennysrahoitushaku päättyy 15.10.
POSOTE20-hankkeessa tapahtuu

Sydäntä lämmittää, kun menetelmäviidakosta löytyy ammattilaistemme käsissä hyvinvointia lisääviä hedelmiä. Käynti kerrallaan -menetelmä on...

Menikö sormi suuhun sotehommissa? Ei hätää, apua on lähellä. Varkaudessa on voinut jo tovin törmätä täysin uuteen sotelajiin:...

Menikö sormi suuhun sotehommissa? Ei hätää, apua on lähellä. Varkaudessa on voinut jo tovin törmätä täysin uuteen sotelajiin:...

Mitä on tiimioppiminen, miksi se ehkä kannattaa ja miltä se tuntuu? Kysyimme tuntemuksia kolmelta tiimioppimisen valmennuksiin osallistuneilta....

💛🖤Sydämellinen kiitos kaikille kanssamme posottaneille🖤💛Nyt on hyvä aika istahtaa alas, antaa runsaasti haleja, maistella konvehteja ja tuoksutella...

Tarvitsemme apuasi Nepsy-palveluiden kehittämisessä.Keräämme kyselyllä tietoja ja kokemuksia Nepsy-palveluiden saatavuudesta...

POSOTE20, RRP, TulKoti. Kirjainlyhenteiden takaa paljastuu joukko loistavia ihmisiä ja tänään tuo joukko pääsee kohtaamaan toisensa kasvotusten....

💛 Apua asukkaille. Vaikutusmahdollisuuksia järjestöille. Työkalu ammattilaisille. Helposti ja mutkattomasti. 🖤Hyvinvointitarjotin.fi yhdistää tukea...