POSOTE20 Tulevaisuuden sote-keskus -hanke

Hyvinvointialueellamme etsitään vaikuttavampia toimintatapoja, jotta paremmin voiva Pohjois-Savo tulisi todeksi. POSOTE20 Tulevaisuuden sote-keskus –hankkeen toimesta saamme kokemusta siitä, minkälaisilla toimintavoilla voimme lisätä sekä hyvinvointialueen asiakkaiden että työntekijöiden terveyttä ja hyvinvointia.

-

Ajankohtaista

Monialainen tiimi – Verkostomainen asiantuntijajoukko asiakkaan tukena

Pohjois-Savon hyvinvointialueella kokeillaan rohkeasti uutta toimintamallia monialaisen tuen tarpeessa olevien asiakkaiden auttamiseksi. Varkauden Hyvinvointikeskus Aallossa on käynnissä monialaisen MOTI-tiimin pilotointi osana POSOTE20 Tulevaisuuden sote-keskus hanketta.  MOTI-tiimi on tarkoitettu yli 18-vuotiaille asiakkaille, joilla on useiden eri sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujen tarvetta. Vastaavan mallin kehittäminen on käynnistetty myös Joroisissa ja Leppävirralla, joten toiminta tulee laajenemaan syksyn 2022 aikana. 

Mitä mieltä Pohjois-Savolaiset ovat tulevasta hyvinvointialueesta? Asukaskyselystä ja osallisuustoiminnasta nousee esiin kolme tärkeää pointtia

Pohjois-Savon hyvinvointialueen käynnistymisen kynnyksellä asukkaiden kuuleminen on ensisijaisen tärkeää. POSOTE20 Tulevaisuuden sote-keskus -hankkeen järjestämään asukaskyselyyn vastasi 1134 ja Innoduel -pikakyselyyn 298 henkilöä. Kysyimme tietoa asukkaille tärkeistä palveluista, palveluiden sujuvuudesta, sähköisistä palveluista sekä tavoitteista osallisuuden edistämiselle. Järjestimme lisäksi keväällä kumppanuusilta -kiertueen, johon osallistui yli sata kuntien, järjestöjen, yrittäjien ja seurakuntien edustajaa sekä aluevaltuutettuja. Tietoa hyödynnetään hyvinvointialueen strategiatyöhön.

THL - Työryhmä: kasvatus- ja perheneuvonta on palautettava perheiden varhaisen tuen sosiaalipalveluksi

Kasvatus- ja perheneuvonnan ydintehtävä on tukea perheen vanhempia, lasten kasvua ja kehitystä sekä perheen ihmissuhteita, korostaa kasvatus- ja perheneuvonnan kehittämistä pohtinut valtakunnallinen työryhmä. Sen mukaan kasvatus- ja perheneuvonta on lapsille ja perheille varhaista tukea tarjoava sosiaalipalvelu. Varhaisen tuen vahvistaminen ja palvelujen yhdenmukaistaminen ovat olleet sote-palvelujen kehittämisen keskeisiä tavoitteita.

The eAsiakasraati käyntiin – aivan huippua!

On maanantai 6.6.2022, kello lähestyy 16:00. Sähköisen asioinnin ja digihoitopolkujen asiakasraadin vetäjien eli Erjan, Katjan, Eevan, Sarin ja Anni-Liinan jännitys tiivistyy. Ohjaajien työnjako raatilaisten ensimmäiseen tapaamiseen on suunniteltu, ja uusi asiakkaita osallistava työskentely odottaa tekijöitään. Pian onkin kokoushuoneessa paikalla seitsemän innostunutta raadin jäsentä. Tunnelma on aktiivisen odottava. Tästä se sitten alkaa – nimittäin sähköisen asioinnin ja digihoitopolkujen kehittämisen tueksi valitun eAsiakasraadin toiminta jatkuen kesäkuun 2023 loppuun.

Ikääntyneiden palveluissa kehittämistarve nousee esiin arjessa

Hyvinvointialueellamme ikääntyvien tarpeisiin vastaavien palveluiden kehitystä tarkastelee "Ikääntyvien hyvinvoinnin ja toimintakyvyn vahvistaminen ja kotiin vietävät palvelut" -projekti. Tässä projektissa vanhuspalvelujen ammattilaiset kuvaavat olemassa olevia hyväksi todettuja tapoja tehdä työtä sekä kokeilevat uusia toimintamalleja käytännössä. Kehittämisen kohteena ovat mm. ikääntyneiden suunhoitoon ja ravitsemustilan edistämiseen liittyvät käytännöt kotihoidossa, omaishoitajien terveystarkastukset ja kotiutuminen sairaalasta kotisairaalatoimintaa laajentamalla. Näiden lisäksi kehitetään myös palveluihin liittyvän tiedon saavutettavuutta sekä työntekijöiden välistä yhteistyötä.

POSOTE20-hankkeessa tapahtuu

Sydäntä lämmittää, kun menetelmäviidakosta löytyy ammattilaistemme käsissä hyvinvointia lisääviä hedelmiä. Käynti kerrallaan -menetelmä on...

Menikö sormi suuhun sotehommissa? Ei hätää, apua on lähellä. Varkaudessa on voinut jo tovin törmätä täysin uuteen sotelajiin:...

Menikö sormi suuhun sotehommissa? Ei hätää, apua on lähellä. Varkaudessa on voinut jo tovin törmätä täysin uuteen sotelajiin:...

Mitä on tiimioppiminen, miksi se ehkä kannattaa ja miltä se tuntuu? Kysyimme tuntemuksia kolmelta tiimioppimisen valmennuksiin osallistuneilta....

💛🖤Sydämellinen kiitos kaikille kanssamme posottaneille🖤💛Nyt on hyvä aika istahtaa alas, antaa runsaasti haleja, maistella konvehteja ja tuoksutella...

Tarvitsemme apuasi Nepsy-palveluiden kehittämisessä.Keräämme kyselyllä tietoja ja kokemuksia Nepsy-palveluiden saatavuudesta...

POSOTE20, RRP, TulKoti. Kirjainlyhenteiden takaa paljastuu joukko loistavia ihmisiä ja tänään tuo joukko pääsee kohtaamaan toisensa kasvotusten....

💛 Apua asukkaille. Vaikutusmahdollisuuksia järjestöille. Työkalu ammattilaisille. Helposti ja mutkattomasti. 🖤Hyvinvointitarjotin.fi yhdistää tukea...