Julkaistu
Monialainen Nepsy-tiimi tuo kestävää hyvinvointia neurokirjon ihmisille Pohjois-Savoon
Monialainen Nepsy-tiimi on aloittanut toimintansa 1.8.2023 osana valtakunnallista Kestävän kasvun –ohjelmaa, Kestävää hyvinvointia Pohjois-Savoon RRP -hanketta. Tavoitteenamme on, että liki kaksivuotisen hankkeen aikana saadaan yhdessä hyvinvointialueen ammattilaisten kanssa lisättyä tietoa ja ymmärrystä neurokirjon huomioimisesta osana palvelujen järjestämistä.
Tunnelmia alkumetreiltä
Tiimin ensimmäisinä työtehtävinä on ollut tiimin yhteishengen luominen ja dialogisuuden vahvistaminen sekä vision, mission ja arvojen kautta tavoitetilan kirkastaminen. Syksyn aikana tiimi on keskittynyt jäsentämään eri osakokonaisuuksien etenemisen askelmerkkejä sekä luomaan pohjaa eri verkostojen kanssa tehtävälle yhteistyölle.
Kehittämisen painopisteet
Kuten koko Pohjois-Savon hyvinvointialueella, myös tiimin kehitystyön perusjalkana ja arvona on yhdessä tekeminen, koska ilman yhteistä halua muuttaa nykytilannetta, mikään muutos ei ole pysyvää. Pyrimme kehittämään yhdessä Pohjois-Savon työntekijöiden ja esihenkilöiden kanssa alueelle toimintakulttuuria, jossa neurokirjo tunnistetaan ja huomioidaan osana palvelujen järjestämistä yli toimintarajojen.
Tavoitteenamme on vahvistaa monialaista yhteistyötä sekä löytää uusia toiminta- ja ajattelutapoja. Tiiminä haluamme olla rakentamassa systeemistä ajattelua ja voimavarakeskeisyyttä tukevaa toimintakulttuuria. Haluamme rohkaista ja opastaa ihmisiä jatkuvaan oppimiseen. Näiden painopisteiden avulla pyrimme kohti Nepsy- tiimin visiota:
“Nepsy-ymmärtäväisempää Pohjois-Savoa".
Työskentelemme tiiviisti myös eri yhdistysten ja järjestöjen kanssa. Yhteistyön tavoitteena on vahvistaa alueemme neurokirjolla oleville suunnattuja ryhmä- ja vertaistukitoimintoja sekä selkeyttää monitoimijaista nepsy-palveluverkostoa. Kolmannen sektorin toimijoiden sekä hyvinvointialueen ja kuntien voimien yhdistäminen ryhmätoimintojen edistämiseksi nähdään tärkeänä kehityskohteena. Käytännössä tämä tarkoittaa keskusteluja esimerkiksi henkilöstöresurssin tai erilaisten tilojen tarjoamisesta ryhmä- ja vertaistoiminnan toteuttamisen mahdollistamiseksi. Pohjois-Savon alueella välimatkat kuntien välillä ovat pitkiä ja se osaltaan vaikeuttaa ryhmiin osallistumista. Voisiko etäosallistumisen lisääminen auttaa tämän ongelman ratkaisemisessa?
Mitä tulemme tarjoamaan ammattilaisten työn tueksi?
Nepsy-tukipuhelimen toiminta käynnistyi 1.11.2023. Tukipuhelin on tarkoitettu Pohjois-Savossa 4-29-vuotiaiden kanssa työskenteleville ammattilaisille, joita nepsy-asiat mietityttävät. Tukipuhelimen tavoitteena on tarjota matalalla kynnyksellä ammattilaisille mahdollisuus yhteiseen pohdintaan ja saada esimerkiksi palveluohjausta liittyen nepsy- asiakkaiden ohjaamiseen.
Tukipuhelimen lisäksi järjestämme erilaisia koulutuksia ja infoja työyksiköihin. Olemme aloittaneet myös keväällä 2024 toteutettavien ensimmäisten ammattilaisille suunnattujen Nepsy-päivien suunnittelun. Näiden lisäksi kartoitamme koulutustarpeita eri yksiköistä ja tämän kartoituksen tarkoitus on, että vastaisimme mahdollisimman hyvin eri toimijoiden tarpeenmukaisiin koulutustarpeisiin. Koulutusten, infojen ja muun toiminnan tarkoituksena on lisätä ammattilaisten perustietämystä, osaamista sekä ymmärrystä neurokirjon asiakkaiden elämästä sekä antaa ammattilaisille työkaluja tilanteisiin, joissa he kohtaavat neurokirjon asiakkaita. Haluamme myös tukea ammattilaisia oppimaan ja rohkaista heitä ottamaan käyttöön jo olemassa olevan osaamisensa.
Monialainen tiimi, integraatio ja tiimioppiminen
Monialainen Nepsy-tiimi on rakentunut sivistys-, sosiaali- ja terveydenalan ammattilaisista. Sivistystoimen osaamista tiimissä vahvistaa opettajana ja erityisopettajana toiminut Susanna Kartimo-Kröger. Terveydenhuollon vahvaa asiantuntemusta sekä perustasolta että erikoissairaanhoidosta tuovat sairaanhoitajat Hanne Ålander ja Tiina Lappalainen. Sosiaalialan taitajat ovat sosionomit (AMK) Mari Piironen, Kati Valén sekä Reetta Rossi. Lisäksi tukijoukoissa toimivat projektipäällikkö Sanna Kukkonen sekä kehittäjä-sosiaalityöntekijä Sanna Tchaplinski. Yhdessä opettelemme myös tiiminä monialaisen yhteistyön vaatimia taitoja.
Tiimioppimisella kohti vahvaa kokeilukulttuuria
Rohkaisemme tiiminä kaikkia jatkuvaan oppimiseen ja meille tiimi toimii tässä yksilön kasvun välineenä. Tiimissä teemme yhdessä tekoja ja jaamme oppimisen kokemuksia. Toivomme, että voimme nepsy-tiimin kokeilun kautta tehdä näkyväksi sen, mitä tiiminä voi saavuttaa, kun toiminta pohjautuu dialogiseen kulttuuriin, ihmisten arvostavaan kohtaamiseen sekä aitoon yhdessä tekemiseen. Tiedostamme, että nämä asiat eivät toteudu itsestään, vaan olemme sitoutuneet opettelemaan näitä taitoja yhdessä tiimissämme. Tiimioppimisen onnistuminen vaatii runsaasti kärsivällisyyttä ja uskallustakin: Täytyy uskaltaa heittäytyä luottamaan prosessiin ja tiimikavereihin.
Tiiminä harjoittelemme dialogia jatkuvasti, koska olemme yhteisesti todenneet, että dialoginen toimintakulttuuri ei synny itsestään, vaan se vaatii aikaa ja tiimin kesken luottamuksellista ilmapiiriä. Dialogin periaatteet pohjautuvat kunnioitukseen, suoraan puheeseen ja kuunteluun. Dialogissa on tärkeää siis pysähtyä kuulemaan aidosti, mitä toiset ajattelevat ja samalla myös rohkeasti sanoittaa omia ajatuksiaan. Näin pääsemme yhdessä oppimaan toisiltamme.
”When you talk, you are only repeating what you already know. But if you listen, you may learn something new.”
Dalai Lama