Julkaistu
Mikään ei muutu, jos mitään ei muuta
Tuota lausetta olen kuullut useissa keskusteluissa tässä kehittämistyössä. Toistuvasti palaan myös miettimään, mitä sillä oikeastaan tarkoitetaan. Tottahan tässä kehittäessä ollaan asioita muuttamassa ja muutosta tekemässä! On tehty paljon työtä sen eteen, että vastataan juuri niihin oman alueen sosiaali- tai terveydenhuollon kipupisteisiin, joihin eniten apua tarvitaan. Tiedottaminen ja yhteistyörakenteet on tunnistettu tärkeiksi tavoiksi viedä muutosta eteenpäin.
POSOTE20- hankkeessa on STM:n rahoituksen kautta ollut mahdollisuus tuoda uusia työntekijöitä olemassa olevien ammattilaisten rinnalle hyvinvointialueellemme. Olemme suunnitelleet uusia toimintamalleja, joita nyt pilotoidaan ympäri maakuntaa. Odotukset uusien toimintamallien ja kehittäjien suuntaan ovat korkealla. Toivotaan jonojen purkautumista, sujuvaa hoitoon ohjaamista tai varhaista apua ja tukea. Isona tavoitteena on löytää toimintatapoja, joilla voidaan turvata asiakkaiden viiveetön ja sujuva avun saaminen.
Mitä meistä itse kukin voi tehdä kokeilujen onnistumiseksi?
Kun muutosta tapahtuu jossain kohtaa toimintaa, aiheuttaa se paineen muutokseen myös toisessa kohtaa. Systeemin tasapaino järkkyy.
Tämä voi olla uhka, mutta ennen kaikkea se voi olla mahdollisuus. Jokainen meistä joutuu tarkastelemaan myös omaa toimintaansa. Sepä ei aina olekaan helppo tehtävä. Me olemme ihmisiä, inhimillisiä, tuntevia ja kokevia. On inhimillistä pitää kiinni turvallisista tavoista toimia silloinkin, kun tietää ettei tapa ole paras mahdollinen. Silloinkin kun nykytilanne aiheuttaa meissä tyytymättömyyttä ja tunnistamme muutostarpeen.
Ehkä paras kysymys kaikista onkin ”Mitä sinulle kuuluu?”
Jotta voimme mennä eteenpäin, meidän on pysähdyttävä
Oman työn tarkastelu tai pienenkin muutoksen tekeminen vaatii ponnistelua ja pysähtymistä. On kiirettä. Ei ole aikaa. Kuormittuneena ei jaksa tai ehkä uusi juttu ei muutenkaan tunnu siltä, että se voisi tuoda apua.
Omalla kohdallani yksinkertaisen, tietoteknisen toimintatavan muuttamisessa kesti pari kuukautta sen jälkeen, kun olin saanut ohjausta, miten kannattaisi toimia. Koska piti pysähtyä, perehtyä ja ottaa hetki uuden opettelulle. Ja minkä avun se toikaan päivittäiseen työn tekemiseen.
Mitä sitten, jos omaa tai yhteisön toimintaa tuleekin tarkastella laajemmin? Kun ei ole selvää, mitä pitäisi muuttaa, tai muutos ei tuo helpotusta heti. Tässä pysähtymisessä ja työtapojen tarkastelussa tarvitaan keskustelua kollegoiden kanssa ja tukea esihenkilöiltä.
”Miten sinä toimit tässä tilanteessa?”
” Onko tehtäviä lupa priorisoida eri tavoin?”
”Mistä saan aikaa yhteistyölle uuden yhteistyökumppanin kanssa?”
”Mitä muutos tarkoittaa pidemmällä aikavälillä?”
Ehkä paras kysymys kaikista onkin:
”Mitä sinulle kuuluu?”
Yhteinen tavoite ja yhteinen matka voivat siivittää meitä mahtaviin tuloksiin. Ei jätetä ketään yksin muutosta tekemään. Ei myöskään menetetä annettua mahdollisuutta. Koska mikään ei muutu, jos mitään ei muuta.
Sanna Kukkonen
Projektipäällikkö, Lasten ja nuorten mielenterveyden tuen ja hoidon saatavuus
POSOTE20 Tulevaisuuden sote-keskus -hanke