Julkaistu
Lapsen oikeus on aikuisen velvollisuus
Kesälomamatkalla istuskelin puiston laidalla. Pieni, arviolta 3-vuotias lapsi itki liukumäen alla kovaäänisesti. Aikuisia ei näkynyt lähettyvillä. Mietin, onko lapsi puistossa ilman huoltajaa ja silmäilin puistossa olevia aikuisia. Itku jatkui ja totesin mielessäni, että olisi mentävä kysymään lapselta, mikä hätänä. En ehtinyt nousta, kun ohikulkija jo kumartui kysymään tätä lapselta. Kauempaa joku huikkasi, että kyseessä on tahtoikäisen mielenilmaus. Kävi myös ilmi, että huikkaaja oli lapsen huoltaja
(Kuva: Kuvituskuva, Katherine Hanlon, Unsplash)
Tuon puistossa tapahtuneen jälkeen jäin pohtimaan, uskallammeko puuttua tuntemattoman lapsen tilanteeseen. On helppo sortua ajattelemaan, että kyllä joku muu hoitaa.
On totta, että vieraan aikuisen kysyessä omalta lapselta ”onko kaikki hyvin”, helposti ensimmäinen ajatus vanhempana olisi, ettei meidän asioihimme tarvitse puuttua. Voisinko kuitenkin vanhempana tai lapsena, jolle kysymys osoitetaan ottaa kommentin välittämisen eleenä. Joku tuntematon haluaa osoittaa välittävänsä minusta, meidän perheestämme. Hän haluaa varmistaa, että lapsen oikeus toteutuu, koska se on aikuisen velvollisuus.
Jokaisella meistä on perusoikeuksia, jotka tuovat mukanaan myös velvollisuuksia. Aikuisten velvollisuus on huolehtia, että lasten oikeus turvalliseen lapsuuteen toteutuu. Ketä kaikkia lasten oikeudet koskevat? Kaikkia alle 18-vuotiaita. 17-vuotias voi saada autokortin, mutta on vielä silti lapsi.
Vanhempana ja huoltajana on iso vastuu huollettavistaan. Miten voit suojella lasta kaikelta mahdolliselta ei toivotulta? Paljon pystymme aikuisina tekemään, vaikka ihan kaikkeen emme voi varautua. Pienempien lasten kanssa kuljetaan yhdessä, ja lapset ovat jatkuvasti aikuisen ”silmän alla”. Isompien lasten kanssa vapauksia annetaan jo enemmän, on kuitenkin edelleen tärkeää tietää missä lapsi liikkuu ja kenen kanssa. Miten lomapäiviä, vapaailtoja, ja jopa öitä vietetään. Mielestäni on aikuisen oikeus tietää, missä huollettava menee. Miten muuten aikuisena voi olla varma siitä, että lapsen oikeus toteutuu, että hänellä on esimerkiksi turvallista olla?
Ja kyllä, aikuisen velvollisuudet koskevat kaikkia aikuisia; naapurin setää ja tätiä, varamummoa, ihan oikeaa mummoa ja satunnaista ohikulkijaakin. Mielestäni myös vieraalla aikuisella on lupa kysyä lapselta, onko kaikki hyvin. Huolehditaan, että lasten oikeudet toteutuvat, pidetään aikuisina kiinni velvollisuuksistamme.
P.S. Jos tuntuu, että arki takkuaa, keinot loppuu, perheen sisäiset suhteet hiertää tai et vaan tiedä kenen puoleen kääntyisit lasten, nuorten ja perheiden asioissa, voit ottaa yhteyttä Lapinlahden Perhekeskuksen ohjaukseen ja neuvontaan p. 040 488 3041 ma-pe klo 9-12 tai jättää sähköisen yhteydenottopyynnön Pyydä apua-napin kautta.
Lisätietoja:
Tiina Kainulainen, Perheneuvoja, tiina.Kainulainen@lapinlahti.fi