POSOTE20 Tulevaisuuden sote-keskus -hanke

Hyvinvointialueellamme etsitään vaikuttavampia toimintatapoja, jotta paremmin voiva Pohjois-Savo tulisi todeksi. POSOTE20 Tulevaisuuden sote-keskus –hankkeen toimesta saamme kokemusta siitä, minkälaisilla toimintavoilla voimme lisätä sekä hyvinvointialueen asiakkaiden että työntekijöiden terveyttä ja hyvinvointia.

-

Ajankohtaista

Apua! Miten selviän kesästä? Kesäloma voi tuoda haaveiden mukana myös kovia paineita perheisiin

Kesään liitetään pitkän talven aikana odotuksia, toiveita ja unelmia. Odotettuun kesään ja mahdolliseen lomaan liittyy ihania odotuksia, mutta se voi olla myös toiveiden törmäyspiste. Perhekeskuksen neuvonta ja ohjaus palvelusta lähdimme miettimään millaisia paineita kesään voi perheissä liittyä.

Me kysyimme, te vastasitte - Asukaskyselyssä nousi esiin muun muassa huoli palveluiden pysyvyydestä ja henkilöstön riittävyydestä

POSOTE20:n asukaskysely avattiin syyskuussa 2021. Vastauksia kerättiin hankkeen kotisivulta, sosiaalisesta mediasta sekä sähköpostitse. Hyödynsimme myös järjestöjen uutiskirjeitä sekä verkostoja. Toisessa aallossa kyselyä jaettiin Facebookin kuntakohtaisiin "puskaradioihin" ja ilmoitustauluille. Pohjois-Savon asukkailla on selvästi tarvetta saada ääntänsä kuuluviin, sillä kyselyyn vastasi lopulta 1134 henkilöä!

Yksilöllisempää tarpeisiin vastaavaa palvelua ja oman työn tuloksia näkyväksi – RAI-järjestelmästä voi hyötyä koko ketju asiakkaasta johtoon asti

RAI-järjestelmä on sote-ammattilaisen työkalu, jonka avulla voidaan selvittää asiakkaan palvelutarpeet ja kohdentaa palvelut oikein ja asiakkaan tarpeen mukaan. Se on suunnattu ikäihmisten koti- ja pitkäaikaishoitoon sekä ennaltaehkäisevään työhön, kehitysvammahuoltoon ja kaikenikäisten mielenterveystyöhön. RAI-Järjestelmää ollaan ottamassa laajemmin käyttöön Pohjois-Savon hyvinvointialueella. Käyttöönotto on alkanut Kuopiossa, Varkaudessa ja Ylä-Savon soten kuntien ja kuntayhtymän ikääntyneiden, vammais- ja mielenterveyspalveluissa

Sähköisen asioinnin ja digihoitopolkujen kehittämisen "starttitapahtumassa" oli täysi tohina päällä

Kehittämistyön ”starttitapahtumassa” oli tekemisen meininki; haasteiden tunnistaminen ja ratkaisukeskeisyys nousivat keskiöön. Tapahtuma käynnisti sähköisen asioinnin ja digihoitopolkujen kehittämistyön koko tulevalla Pohjois-Savon hyvinvointialueella.

Hei Sinä sähköisistä sosiaali- ja terveyspalveluiden kehittämisestä kiinnostunut - Haku asiakasraatiin on auki

Tule mukaan Pohjois-Savon hyvinvointialueen sosiaali- ja terveydenhuollon digitaalisia hoitopalveluita kehittävään asiakasraatiin

POSOTE20-hankkeessa tapahtuu

Ah, kesä! Rauhaa, rakkautta... ja stressiä? Kesä ja lomakaudet voivat tuoda perhearkeen haaveiden lisäksi myös kovia paineita. Perheneuvojamme Kirsi...

Ah, kesä! Rauhaa, rakkautta... ja stressiä? Kesä ja lomakaudet voivat tuoda perhearkeen haaveiden lisäksi myös kovia paineita. Perheneuvojamme Kirsi...

Myö kysyttiin, työ vastailitte! POSOTEn asukaskysely kirvoitti yli tuhat vastausta ja palaute on vähintäänkin mielenkiintoista. Tästäpä mietteitä...

Joskus nuo järjestelmähankinnat männöö ihan nappiinkin 🎯 Siilinjärvellä on saatu varsin mainioita kokemuksia RAI-järjestelmän käytöstä, josta voipi...

Kiireen selätys part 1: Auringon lämpöinen hymy ja helmeilevä järven pinta säesti ajatuksen lentoa kävelypalaverissa — kilometrejäkin kertyi...