Ajankohtaista
Uudenlaista yhteistoimintaa lasten ja nuorten hyväksi
POSOTE20 sote-rakenneuudistushankkeessa on pilotoitu lasten, nuorten ja perheiden osaamis- ja tukikeskusta (OT). Hanke päättyy vuoden 2021 loppuun, mutta työ jatkuu tulevilla hyvinvointialueilla. Hankkeen puitteissa tehdyn työn tavoitteena on varmistaa, että monialaista, vaativaa erityispalvelua tarvitsevat lapset ja nuoret saavat oikea-aikaista ja laadukasta apua.
Asukkaille hyvinvointia yhdessä
Asukkaiden ja asiakkaiden suotuisat elintavat ja niiden tukeminen kuuluvat niin kuntien kuin tulevan hyvinvointialueen hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen (hyte) tavoitteisiin.
Lähisuhdeväkivalta
”Jos sen ottaa puheeksi, niin sittenhän siitä joutuu puhumaan”
Elintapaohjaus – jo paljon hyvää Pohjois-Savossa
Teen blogissa poimintoja elintapaohjauksen nykytilasta ja mahdollisuuksista Pohjois-Savossa. Kokonaisuus on laaja, kun elintapaohjaus kuuluu useimpien terveydenhuollon ammattilaisten työnkuvaan osana asiakkaan kokonaisvaltaista ohjausta tai hoitoa.
Tieto johtamisen ja palvelutuotannon perustana
POSOTE20-rakenneuudistushankkeen osana on laaja-alaisesti kartoitettu ja kehitetty sosiaali- ja terveysalan tietojohtamista Pohjois-Savossa. Hanke päättyy vuoden 2021 loppuun, mutta tiedolla johtamisen kehitystyö jatkuu Pohjois-Savon hyvinvointialueella. Hankkeen puitteissa tehty työ mahdollistaa mm. tietoon perustuvien palvelujen kehittämisen alueen asukkaille.
POSOTE20-hankkeessa tapahtuu

👨👨👧👧 Viime viikon perhekeskusyhdyshenkilö-verkoston aamukahveilla Anna Moring ja Tiina-Emilia Kaunisto monimuotoiset perheet verkostosta olivat...

Joulukuun uutiskirjeemme on julkaistu 🎄 POSOTE20-tiimi haluaa toivottaa kaikille hyvää joulua ja onnekasta uutta vuotta 2022 ✨ Vuoden viimeinen...

Uudenlaista yhteistoimintaa lasten ja nuorten hyväksi ✅ POSOTE20 sote-rakenneuudistushankkeessa on pilotoitu lasten, nuorten ja perheiden osaamis- ja...

✅ Marraskuun aikana Savonia AMK:n, Tulevaisuuden sote-keskus -hankkeen ja järjestöjen yhteistyössä Sosionomi (AMK) opiskelijat suunnittelivat ja...
Joulukuun uutiskirjeemme on julkaistu 🎄 POSOTE20-tiimi haluaa toivottaa kaikille hyvää joulua ja onnekasta uutta vuotta 2022 ✨ Vuoden viimeinen...
✅ Marraskuun aikana Savonia AMK:n, Tulevaisuuden sote-keskus -hankkeen ja järjestöjen yhteistyössä Sosionomi (AMK) opiskelijat suunnittelivat ja...
Verkkosivuillamme on julkaistu uusia blogikirjoituksia 😊 Kaksi kirjoitusta elintapaohjauksesta sekä yksi lähisuhdeväkivallasta. Käy kurkkaamassa,...