-

Julkaistu

Lähisuhdeväkivalta

”Jos sen ottaa puheeksi, niin sittenhän siitä joutuu puhumaan”

Tämä ajatus tuotiin esiin liittyen siihen, miksi lähisuhdeväkivallan puheeksiotto koetaan usein vaikeaksi. Huomio onkin tärkeä, sillä puheeksioton esteenä hyvin usein voi olla se, ettei työntekijällä ole tietoa siitä, kuinka puheeksioton jälkeen toimitaan. Tämän vuoksi on tehtävä työtä sen eteen, että saadaan toimivat rakenteet ja käytännöt tukemaan lähisuhdeväkivallan ehkäisyä ja mahdollistamaan varhainen puuttuminen muun muassa tämän haastavan aiheen puheeksioton avulla kaikissa lasten, nuorten ja perheiden palveluissa.

Kuinka sitten voidaan tukea lähisuhdeväkivallan ehkäisyä ja puheeksiottoa eri perhepalveluissa? 

POSOTE20 Tulevaisuuden sote-keskus -hankkeessa koottiin perhekeskustoimijoita neuvolasta, perhetyöstä, varhaiskasvatuksesta, oppilashuollosta, nuorisotyöstä ja järjestöistä työpajatyöskentelyyn, jonka tavoitteena oli tuottaa tietoa siitä, millä tavoin lähisuhdeväkivaltaa ehkäisevä tuki voidaan kiinnittää palveluihin. Lisäksi järjestöjen, kuten Kuopion ensikotiyhdistyksen Pelotta-väkivaltatyön avopalvelun, Miessakit ry:n Lyömätön linja Kuopion ja Kuopion kriisikeskuksen Turvallinen perhe -toiminnan, tuottama tuki ja palvelut halutaan saada osaksi kokonaisuutta.  
Työpajatyöskentelyssä nousi esiin, että varhaiskasvatuksessa ja kouluilla kaikille lapsille pidettävät tunne- ja turvataitotunnit olisivat tärkeää ennaltaehkäisevää työtä. Kaikissa palveluissa lähisuhdeväkivallan puheeksiottoa edistäisi sovitut toimintatavat ja yhtenäiset lomakkeet puheeksioton työkaluina. Tulevaisuuden sote-keskus -hankkeessakin edistettävää Lapset puheeksi -menetelmää pidettiin muun muassa hyvänä lähisuhdeväkivallankin puheeksioton tukena. Lisäksi THL:n lähisuhdeväkivallan suodatin- ja kartoituslomake Lomake löytyy tästä oli käytössä osassa palveluita. 
Puheeksioton tueksi tarvitaan selkeät ohjeet eri tilanteissa toimimiseen. Tähän koettiin Kuopion ensikotiyhdistyksen Pelotta-hankkeen luoman Ehkäise lähisuhdeväkivaltaa - puheeksiottamisen ja ohjaamisen polku -materiaalin olevan hyödyllinen. Materiaaliin pääset täältä. Riittävän tietoisuuden lisäämiseksi lähisuhdeväkivallasta suositellaan kaikille perhekeskustoimijoille käytäväksi THL:n Luo luottamusta, puutu väkivaltaan -verkkokoulutusta. Tämän voi sisällyttää myös uusien työntekijöiden perehdytyksen osaksi. THL:n maksuttomat verkkokoulut löytyvät täältä.

Lähisuhdeväkivalta ilmiönä ja erityisesti palveluiden tunnettuus vielä osin heikkoa

Työskentelyn aikana havaittiin, että tieto lähisuhdeväkivallasta ilmiönä, eri väkivallan muodoista ja niiden tunnistamisesta oli vielä yllättävänkin vähäistä. Järjestöjen tuottamia lähisuhdeväkivaltatyön palveluita ei tunnettu riittävästi Ylä-Savon perhekeskustoimijoiden keskuudessa. Tähän vaikutti todennäköisesti se, että järjestöjen toimipisteet sijaitsevat Kuopiossa, jolloin oletuksena helposti on, että myös niiden palvelutarjonta rajoittuu Kuopioon. Järjestöt toimivat kuitenkin koko Pohjois-Savon alueella, ja työntekijöitä voi konsultoida matalalla kynnyksellä ja pyytää työpariksi tai yhteiselle ajalle myös etäyhteyksillä. 
Hankkeen työpajatyöskentelyn aikana tietoisuus palveluista lisääntyi ja Ylä-Savon alueelta järjestöille tuli yhteydenottoja aiempaa enemmän.

Lähisuhdeväkivaltaa ehkäisevä työ kuuluu kaikille    

Jokaisella lapsella on oikeus turvalliseen elämään, joten lasten, nuorten ja perheiden parissa työskentelevillä on velvollisuus puuttua, jos lapsen hyvinvointi tai terveys on uhattuna. Mitä varhemmin huoliin tartutaan, sitä vähemmän lapsen hyvinvointi ja terveys vaarantuvat. Ammattilaisten tehtävänä on saattaa väkivaltaa kokenut avun ja tuen piiriin, ja tätä työtä tukemaan tarvitaan selkeät rakenteet ja yhteisesti sovitut käytänteet. Työ lähisuhdeväkivallan ehkäisyn kiinnittämiseksi perhekeskuspalveluihin siis jatkuu.  


Fatima Moursad
Projektikoordinaattori
POSOTE20 Tulevaisuuden sote-keskus -hanke
puh. +358 40153 0613
fatima.moursad@ylasavonsote.fi
Ylä-Savon SOTE kuntayhtymä

 

 


Piditkö uutisesta? Jaa se kaverille!